Kesän helteinen Woodstock!

Halojata halloo lomalta!

"Typerät hyttyset..."

Viikon alussa pakattiin auto ja siirryttiin täydellisellä kokoonpanolla Kaustiselle "mummoloimaan". Kuten kuvasta näkee, lämpöisten iltojen riesaksi olivat tiensä löytäneen hyttyset. Hyyyyi. Päivien helteisessä auringossa sitten viihtyivätkin paarmat. Mutta emme valita, oli ihanaa-aurinkoista-helteistä-hikistä-janoista.

Ja kun kääntää kauniimman puolen kuvaajalle niin hyttysten osumat voitkin unohtaa. Palvelijalla on jonkinmoinen pyöräilyhaaste edessä joten pyörä oli roudattuna tännekin mukaan. Reippaat 30 kilsaa ja 30 astetta saivat riittää, palkintona jalkojen vilvottelua järvessä, huurteinen tuoppi ja hyvää rasvaista ruokaa. Eli plus miinus nolla, mutta hyvää ja hauskaa oli.

Elli löysi paikan joka mahdollisti ns. niin sisällä kuin ulkona olemisen yhtä aikaa.

Kaunis.

Konsta paistatteli niin sisällä kuin ulkona. Jätkä oli sen verran reipas tällä vierailulla, että teki valjaslenkkejä tutustuen mm. naapuruston koiriin. Kerran jopa ihan omatoimisesti, mutta siitä lisää myöhempänä.

Ja se Woodstock eli Kaustinen festareineen. Täytyy sanoa, että vuosien tauon jälkeen sää suosi kyllä täydellisesti. Juhlilla tuli piipahdettua parina päivänä. Siellä ne jatkuvat edelleen, käykääpä ihmeessä tutustumassa!

Kuten jo aiemmin on käynyt esiin, Jarkko Martikainen osuu ja uppoaa. On ollut hieno mahdollisuus käydä jo usemmalla keikalla tänä vuonna joten ehkäpä muutama ystävällinen sana olisi paikallaan. Jarkko on koonnut ympärilleen hienon orkesterin. Jokainen muusikko osaa soittaa useampaa soitinta ja hoitavat osuutensa malliikkaasti. Hattua täytyy nostaa etenkin Kaustisen omalle pojalle Anssille, todella lahjakas ja viihdyttävä nuori mies. Olenpa kuullut naisten kuiskuttelevan myös jotain silmänilosta... Jarkko sen sijaan on kuin pikku poika jouluna, saatuaan pitkästä aikaa bändin taakseen. Itse olen viihtynyt aikoinaan YUP:n keikoilla, jonka jälkeen koin musiikillisen aikuistumisen Jarkon soolotuotannon myötä. Sookeikat ovat olleet todella kotoisia ja koskettavia, mutta on kyllä hienoa nähdä miten osaava bändi vaikuttaa artistiin, täytynee kiittää näistä molemmista mahdollisuuksista. On ilo, että maassamme on kaltaisesi taitelija.

Paljon ylistäviä sanoja ansaitsee myös herra J Karjalainen pitkällä urallaan ja tuotannollaan. Karjalainen on tuttu näky Kaustisella, kuten toivottavasti Jarkkokin jatkossa. Keikka innosti allekirjoittaneen kuuntelemaan uusinta levyä, joka omasta mielestäni on Karjalaisen ehdottomasti parasta antia kautta aikojen. On mahtavaa huomata, että vuosienkin jälkeen voi olla tyylilleen uskollinen ja tehdä sen silti upean freshisti. 

Omalta osaltani viimeisen illan kruunasi vielä Jarkon & Luotettujen Miesten toinen keikka. Kyllä kelpasi. Hienoa muuten myös se, että ohjelmistoon on uusien biisien lisäksi tuotu mukaan vanhempaa tuotantoa. Torstai-illan keikan vierailevana tähtenä piipahti parissa biisissä myös Ville Kangas. 

Ja kyllä, tulihan sitä vähän janojuomaakin otettua upea sään, seuran ja musiikin kunniaksi.

Tänään jätettiin sitten mummola (pitäisikö sitä kutsua tasapuolisuuden nimissä välillä faarilaksi?) taakse. Aamulla (okei, aamupäivällä) tavaroita pakatessa, kun viimein istahdin aamiaispöytään normaaliin lounasaikaan, kuului kuinka takaovi kävi. Kukaan ei tullut sisään joten kissanomistajan äärettömällä nopeudella ampaisin itsekseen oven avanneen Konstan perään. Konsta vilkaisi taakseen ja korvat virtaviivaisina kaasutteli tiehensä. Pysähtyi välillä kuin ilkkumaan ja singahti taas täyttä ravia seuraavan maalaisrakennuksen taakse. Ei auttanut palvelijan "Konsta perkele pysähdy!" huudot, kun jätkä paineli kaasu pohjassa tietä pitkin naapureita kohden. Tiesin, että talossa asuu iso bokseri ja hiippailin kissani perään yövaatteissani sydän pamppaillen. Konsta nuuskutteli aitan edustalla ja meinasin napata sen siltä paikalta, kunnes pihassa ollut bokseri nousi ja haukahti. Koira lähti kohti ja Konsta hetken tuijotettuaan otti kirjaimellisesti jalat alleen. Koiran emäntä tuli ulos ja samalla sekunnilla kun tien päässä vastassa sähisi Elli karvat pystyssä, kajahti emännän komento ilmoille. Koira pysähtyi kuuliaasti juuri Ellin edessä ja palasi emännän luo. Korvat punaisina vaihdoin muutaman lauseen emännän kanssa kertoen hieman liian isoegoisesta sisäkissastani. Koira käyttäytyi mallikkaasti kotiaan puolustaen, toisin kuin rakas hassu siamilaiseni. Ja Elli... no Elli oli taas sankari, mistä lienee singahti paikalle puolustamaan Konstaa. Oli kuitenkin pakko poistua pihasta etsiskelemään sitä piiloa mihin Konsta olisi itsensä kauhuissaan jemmannut. Ei tarvinut kauan etsiä, sillä kissa odotteli takaovella sisäänpääsyä. 

Olisi luullut, että ego olisi saanut jonkinmoisen kolauksen, mutta ei... Kyllähän se jätkä pyysi lenkille pääsyä vielä useasti ennen lähtöä. 

Näin siis meillä loman alku. Kuinkas muiden hellepäivät ovat sujuneet?