Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jyväskylä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jyväskylä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Söpöysvaroitus annettu, ken tämän linkin avaa voi sydämensä menettää!

Pari viikkoa sitten palvelija jätti kissat isännän kanssa viettämään villiä viikonloppua ja matkasi itse huokailemaan ihastuksesta Jyväskylään. Ohjelmassa oli taas kissanaisten kokoontumisajot!


Tämä linssilude on Konstan kaunis sisko Iiris eli Iiriksi eli Iiris Nuppununen. Paljon kauneutta ja paljon samaa luonteessa kuin Konstallakin, herkkiä lapsosia.


Iiris asuu kauneudelleen sopivasti kauniissa kodissa kauniin emäntänsä kanssa. Iiris näytti myös säväkkää puoltaan intoutumalla leikkiin!




Virallisen huokailun tällä kertaa aiheutti kotipesän suklaamurot eli suklaapojat. Emo oli jo kotiutunut joten palvelija sai nukkua näiden murusten kanssa ja voi miten ihanasti ne liimautuivat kainaloon öisin. Aamulla ei olisi malttanut nousta ylös! Julkisessa kahvilassa pahennusta saattoi aiheuttaa huokailevaan sävyyn ääneen päästetty lause: "mä sain nukkua pikkupoikien kanssa ja ne oli niin ihania!". Eivätpä vaan tienneet kuinka paljon missasivat paheksuessaan...



Munankuorivaras!


....Mä olen mystinen hopeinen suklainen diskomies
Mä olen kieltään lipova liskomies
Mä olen Uuden-Englannin nahkamies
aina ilosta syntyvä uudestaan...


Katsokaa nyt tätä sydäntä sulattavaa ääretäntä söpöyttä.


Sanattomaksi vetää.


Nämä ihanat suklaapojat ovat siis Orifame kasvattajallamme. Pojat olivat reippaita, aktiivisia rodun tapaan mutta silti jotenkin niin kilttejä ja kuuliaisia pikku vilpereitä. 



"Katsokaa kun mulla on noooooin pitkät varpaat!"


"Ja näääääin hassu nenu!"



Osasi ne söpöstelläkin. 


Ja väsykin välillä iski. Yölläkin nukkuivat tosiaan superkiltisti, ainakin melkeen koko yön...





"Sit mulla on nääääääin pitkä kaula!"




Kotipesästä löytyi myös kuviin hetkeksi pysähtynyt Kiri, joka on kuin formula-auto, aina kaahaamassa johonkin.


Ja kyllähän se on sillälailla, että viisaus on vanhoissa naisi... eikun kolleissa.

Aki, tuo herkkä rakkauspoika, siinä ei sanoja tarvita.


Loppuun vielä lämpöisen sävyinen Tui. TuiTui <3


Kuten instasta huomaa mahtui viikonloppuun paljon muutakin... myös taas ah niin ihania whippettejä, hyvää pizzaa ja aivan mahtavaa seuraa, siis näiden karvaisten lisäksi.

Aivan mahtava viikonloppu, toivottavasti kaikki saisivat joskus kokea jotain näin sydäntä sulattavaa. Siinä nimittäin maailman julmuuden unohtuvat! Tästä saa voimaa myös kestämään nuo kummalliset potkupallokilpailut, jotka pilaavat olohuoneen ilmapiirin taas seuraavan kuukauden ajan... onneksi on kissat!

maanantai 16. marraskuuta 2015

Eläimellisin viikonloppu ikinä!

Perjantaiaamuna emäntä lähti ja jätti kotiin jäävälle kolmikolle terveiset: nautiskelkaa nyt täysin siemauksin! Koko viime viikon emäntä toimi kissoille vain ruokailurobottina ja iltaruoallekin lähinnä irvisteltiin nenän vartta pitkin. Iltaisin kaverukset kilpailivat siitä kumpi saa olla Antin sylissä. Selkeästi oli siis emäntä vailla lomaa!

Puolelta päivin siis junaan ja sunnuntai-iltamyöhään takaisin. Viikonloppu hurahti kuin siivillä maailman parhaiden kissanaisten parissa. Tai kuten kuvat kertovat... eläinystävien, oli kissaa ja koiraa, ihan muutama. Suunta oli siis Jyväskylä ja kissanaisten kokoontumisajot! Sunnuntaina ennen junan lähtöä ynnäiltiin, että allekirjoittanut tapasi yhteensä 12 kissaa ja 6 koiraa. Voiko olla mahtavampaa tapaa viettää viikonloppua? Eläinten ja niiden ystävien kanssa nautittiin hyvästä ruoasta, juomasta, saunasta, rentoilusta, lautapelistä, ulkoilusta, luonnosta. Suurkiitokset kaikille mukana olleille!

Ja nyt. Kuvat puhukoon puolestaan.






















Aivan kaikki eivät mahtuneet kuviin ja kaikki kuvat eivät ole aivan onnistuneita, mutta täytyyhän muidenkin saada joku käsitys kuinka upea viikonloppu onkaan takana!