Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampere. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tampere. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Huolia hukkaamassa Tampereella, nääs.

Oltiinpa tässä taannoin kokemassa äärimmäistä musiikkielämystä Tampereella. Ihan oli hotellit varattu ja silleen. Matkakumppanini kanssa ajattelimme, että tästähän voi tulla aikamoinen seikkailu! Käytiin syömässä hyvin Gastropub Tuulensuussa, jossa olut oli maukasta ja tunnelma niin tunnelmallinen ettei ruokakuvia tunnelmavalaistuksessa saanut otettua. Eli juuri sopiva meno neitokaisten illanviettoon, jossa vakavatkin asiat pyrittiin kääntämään hauskuuden rajamaille.

"Mitä sellainen puhe nyt ois, ettei huoliaan hukata vois..."


Yllä oleva kuva kertoo enemmän kuin yksikään kirjoittamani sana. Tämä mies on tarkoitettu esiintymään ja esittämään juurikin omaa juttuaan. Keulamiehen ohella koko bändillä oli aivan mahtava energia lavalla! Ja vaikka Jarkko on selkeästi "artisti" bändi taustallaan, ei se missään vaiheessa näy lavalla. Lavalla oli yhtenäinen kokonainen bändi:

"Yhdessä, yhtenä."


Keikka oli todella viihdyttävä. Ihminen, joka ei yleensä omaa minkäänmoisia huolenhukkaaja ominaisuuksia, huomasi unohtaneensa keikan ajaksi täysin kaiken muun. Itseasiassa koko miniloma toimi aivan mahtavana pään tyhjentäjänä ja rentouttajana. Kiitos siitä bändin ohella seikkailijaseuralaiselle!



Jopa keikkapaikan eli Pakkahuoneen Klubin vessan ovi sai allekirjoittaneen hyvälle tuulelle. Ihmekös tuo... 


Jottei tämä blogissa yksinään jutustelu menisi pelkäksi keikkakehuskeluksi niin ei hätää. Seuraava keikka on kalenterissa vasta heinäkuussa, kun äiti seuranani tapaamme Black Sabbathin Helsingissä. Silti tähän loppuun vielä hieno versio siitä biisistä, jonka muistan ensimmäisenä Jarkosta ja YUP:stä omasta nuoruudestani. Jos olen kasvanut minä, niin on kasvanut muusikkokin musiikissaan.


Kaaaaanista. Elikkästä kaunista.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Roadtrip to Tampere!

Tällä viikolla yhtäkkiä yllättäen keskellä viikkoa palvelija teki road tripin Tampereelle! Kotona kissaparat olivat miehen armoilla koko illan, kun emäntä palasi vasta illan pimentyessä. Jalasjärvellä aamukahvilta kyytiin hyppäsi seuralaisiksi "mummolan" väki ja matka oli kummasti rattoisampaa kuin yksin ajellessa (vaikkakin Koskenkorvan kohdalla oli pieni kilpa-ajo Volvon ja paikallisen Porschen kesken - possu voitti oikeutetusti).

Ensimmäisenä suunnattiin Nokialle, josta lisää myöhemmin... Sieltä mihinkäs muualle kuin Ikealle, jossa nautittiin myös perinteinen lihapullalounas! Jälkkärikahvit missäs muuallakaan kuin palvelijan pitkään haaveilemassa... Kissakahvila Purnauskiksessa!


Voi niitä uskomattoman ihania, reippaita ja upeita kahvilan asukkaita!





"En mä pelokas ole, jos siltä näytän. Mä vaanin!"




Vain pieni Viiru-kissa jäi kuvaamatta. Tai yritys oli kova, mutta leikin jälkeen Viiru parkkeerasi köllöttelemään keittiön oven eteen ja teki kuvaamisesta salaman nopeilla asennonvaihdoksillaan kovin haastavaa.


Ja ne herkut. Ne oli yhtä hyviä miltä näyttävätkin. Chaiteetä ja kinuski-puolukkajuustokakkua - juuri täydellinen yhdistelmä palvelijan makuun! Kaikkea muutakin kivaa löytyi... kaikenkaikkiaan ihanan rentouttava ja kotoisa olohuono! Niin siis jos tykkää kissoista - daah, kuka nyt ei tykkäisi? Palvelijan vanhemmatkin olivat hurmaantuneet ison Evo kissan lukuisista varpaista ja rennon letkeästä olemuksesta.

Ja mitäs asiaa sinne Tampereen suuntaan alunperin olikaan... Pitkän haaveilun jälkeen sieltä tarttui mukaan tämä upeus! Nyt kun vielä ennättäisi töiltään, suunnistukselta ja sählyltä tätä menopeliä maantielle testaamaan. Kesä, älä ole ohi vielä!