keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Mihin se joulufiilis katosi?

Joulua odotellaan, mutta sitä ennen on vielä paljon tekemistä...

Töissä etenkin, puhumattakaan Ellin hammaslääkärireissusta. Meillä oli aika huomiselle, mutta valitettavasti se siirtyi ensi tiistaille joten sinne asti taas jännitellään. Lahjat on kasassa, sekin muutaman surkean sattumuksen jälkeen, ja paketissa. Meillä tytöillä oli nimittäin eilen joulufiilistelyilta paketoinnin merkeissä. Jotenkin kuitenkin Ellin presenssistä huokuu se, ettei voisi toi räpeltäminen vähempää kiinnostaa "taas noita akkojen hommia". Viime vuoden tehokas apuri Konsta sen sijaan hurjasteli eestaas taloa ja suhahti välillä paperien yli tehdän operaatiosta haastavamman, kun saksienkin kanssa sai olla varovaisena. 

Elli "the Grumpy Elf"

Sanotaan vaikka niin, että kunhan joulu tulee niin sitten otetaan rennosti! Siihen saakka joudutaan vähän täpistä sitä ja tätä ja toivoa Ellille hyviä vointeja operaatioon saakka. Reipas neiti tuli juuri pihalta reviiritarkastukselta nälkäisenä kuin mikä eli siinä mielessä kaikki mallillaan!


2 kommenttia:

  1. Toivotaan todella Ellille paljon hyviä vointeja! Harmi, kun keikka siirtyi - aina niitä Ell-käyntejä kuitenkin jännittää.

    Ihan sama fiilis, tulee jotenkin nopeasti tuo joulu taas. Lahjat eivät ole valmiina, mikään ei ole. No, joulukortit, ne ihan perinteiset sain matkaan tänään. Mut tästä hiljalleen... Ja sitten otetaan rennosti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä rennosti ottamista jo kovasti odotteleekin :) ensi viikko "enää"!

      Poista