Kyllä minä niin taas syrämmeni menetin... Nimittäin näille jaloille ja kauniille elämille.
...ah...
...ja voih...
...ihastunut huokaus.
Mutta asiaan.
Meillä oli myös missio viikonlopun suhteen. "Appivanhemmet" (=ovat kokeiluasteella vielä, olleet rapiat 10 vuotta vasta) saapuivat seuraksi ja heillä oli tärkeä tehtävä. Edesmennyt berni on jättänyt ison talon tyhjän tuntuiseksi ja oli tarkoitus lähteä katsastamaan tulevaisuutta ajatellen pienempää koirarotua. Helpommin sanottu kuin tehty. Kuten yllä olevista kuvista näkee, itsekin katselin vain niitä hieman korkeampia malleja. Vertailuja, mittailuja ja tutustumista tehtiin ilman vahvistettua tulosta. Kun sunnuntaina lähtivät, pyysin ilmoittelemaan kun sopiva rotu on löytynyt. Saas nähdä koska sellainen löytyy....
Itse kotiin palatessani myhäilin itsekseni, sillä minä sen omani olen jo löytänyt...
~ kotikissa ja siamilainen ~
Juu, vinttikoiria minäkin katselin (ja katselen aina vaan) ja airendalia. Afgaani! Lagotto tuli myöhemmin, mutta on osoittautunut mukavaksi, mutkattomaksi ja iloiseksi yksilöksi.
VastaaPoistaSimskuja taloon sopisi aina ja yksi rexin mentävä kolo on jäänyt. Kova ikävä on välillä näitä sateenkaarikissoja! <3
Jokin vain sopii.
Lagotto oli juurikin yksi näistä vertailtavista... saattaa siis olla että niitä tulee miehen puolelle sukuun joskus yksi tai kaksikin. Aika näyttää, minä taas tosiaan haaveilen enemmän näistä itsepäisemmistä tapauksista eli kissoista. Kyllä tänne yksi itis tai simsku mahtuisi... ihan selkeästi Konsta tarvisi kaverin jonka kanssa painiskella sisällä, kun Elli pitää reviiriä ulkosalla silmällä.
Poista