torstai 3. maaliskuuta 2016

Aktivoidu!

Tässä on ollut paljon puhetta aktivoinnista ja kun hetki sitten kaivettiin taas Väyrysen Elinan Kissan aktivointi kirja esiin niin aktivoitiinpa myös tämän pelin avuin. Kolme ja puoli minuutti huonolaatuista kännykkävideota ja... no, katsokaa itse.


Ovatkohan oppineet liian hyvälle, mutta aika hidasta oli. Ainakin palvelijan mielestä. Kreetan kärsimätön kärsivällisyys ja Konstan halu keskittyä aina välillä siihen rakkaaseen ihmiseen ei saanut niitä keskittymään toimenpiteen vaatimalla tarkkuudella. Ehkä vertauskohde on hieman huono, sillä lauta ostettiin jo aikoinaan Ellin ja Konstan ollessa kahdestaan. Konsta katsoi vierestä ja ei ilmeisesti juurikaan oppinut mitään. Elli haistoi kerran päättäväisesti ja pyöräytti vain ne pallot pois joiden alla oli herkkuja. Peli tyhjä ja kissa poistui voittajana paikalta yleensä alle puolen minuutin. Että siihen verrattuna näillä on vielä kehityttävää.

Mutta eipä siinä, hauskan näköistä menoa ja hyvin erilaisia tekniikoita. Tuon kolmen ja puolen minuutin jälkeen peli jatkui vielä ja Kreeta selvisi ehkä suurimmin voitoin läpi palloilun. Kuten yllä mainittu, kärsimätön kärsivällisyys: vaikka Pipana onkin aikamoinen täpisijä ja sähköjänis, on sillä kuitenkin tiettyä kärsivällisyyttä saada asiat päätökseen.


Kun isommat pallot oli pakattu pussiin ja kaappiin, käännettiin lauta toisin päin ja se aiheutti ääretöntä ärsyyntimistä ja hännän pörhistelyä ainakin Kreetassa. NE PALLOT EI VAAN TUU SIELTÄ POIS VAIKKA KUINKA YRITTÄÄ!


Heräsipä palvelija siihen kerran yölläkin. Aivan kuin lottoarvonta olisi ollut käynnissä. Saavat nyt pari päivää pähkäillä peliä ja piehtaroida sen ympärillä. Sitten taas nostetaan kaappiin kasvattamaan uutta kiinnostusta. Ehkäpä kuitenkin vielä testataan kerran sitä toista puoliskaakin... josko olisivat jotain oppineet viime kerrasta?

Onko muilla pelattu vastaavia pelejä?

2 kommenttia:

  1. Oi, tollanen ois kiva :P Meillä on valkoinen, jossa muutama kuppi, reikiä ja erilaisia välikköjä joihin laitetaan raksuja, ei mikään suurta älyä vaativa kylläkään. Nää tällaset aktivointilaudat on hyviä varsinkin jos kissalla on taipumusta ahmimiseen (ja meillä tosiaan on!). Tosin musta tuntuu, että ahmivat siltä laudaltakin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taitaa olla se samainen lauta. Sen lisäksi sellainen torni myös. Niihin laitetaan kuovamuonat jos ollaan vaikka pidempään poissa ja joku käy hoitamassa. Saavat sitten rauhassa mussutella :)

      Poista