sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Laatikon lumoissa...

Meillä on jo varmaan parin kuukauden ajan asustellut keskellä olkkaria ihana, nyt jo kulmista ja reunoista Kreetan hampaiden toimesta vähän kärsinyt laatikko. Se on etenkin Konstalle niin rakas, ettei sitä ole saanut viedä pois. Laatikko oli jopa pääsiäisen vietossa ja kotipesän hoitokeikalla mukana. 



Miten tuollaiselta riistää näin pienestä asiasta syntyvän riemun?

Ei se nyt mikään sisustuksen kaunistaja ole, mutta on se vain tärkeä.



"Mun laatikko. Okei, saa Kreetakin koittaa..."


Kreeta pärjää myös laatikon ulkopuolella, mutta Konsta majailee mieluummin ihan "in it". Joskus Konsta jopa lähtee mukavalta sylipaikalta sohvalta ja menee laatikkoon. Ei haittaa vaikka kannetkin taittaa kiinni, siellä on silti kivaa!


Voi rakas laatikko - koska sen voi siivota pois?

2 kommenttia:

  1. Ei sitä voi siivota pois. Koskaan. Totuttele vaan siihen, että olkkarissa on laatikko 😄 Tietenkin voitte yrittää hommata sellaisen oikean sisustuslaatikon, mutta eri juttu on, kelpaako se sitten Konstalle. 😻

    Meillä on tällä hetkellä mustalaisleiri koko talossa: räsymattoja, epämääräisiä leluja, luita, pissialustoja, makuualustoja, kissanpetejä... Hohhoijaa. Ja laatikko työhuoneessa. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, ihanalta kuulosta teidänkin meno! Ja ei varmasti kelpaisi Konstalle mikään muu kuin menossa pikku hiljaa rähjääntyvä perus pahvilaatikko - eli turha varmaan yrittääkään... Ehkä tuo katoaa jossain vaiheessa kun saadaan kunnolla kesävaihde silmään ja ulkoilua voi harrastaa nykyistä enemmän.

      Poista