maanantai 27. elokuuta 2012

Kesä päätetty.

Niin saapui taas se aika, että mökkikausi tulee päättää. Kuinkas se muutenkaan sujuisi kuin hyvässä seurassa hyvän ruoan ja juoman parissa. Niin, ja siis mökillä.


Kyllä siellä aurinkoakin saatiin. Meille osui oikein hienot säät!


Ensin hieman tuntumaa vuokramökin uuteen pihapiiriin ikkunan takaa.


Ja sitten Elliä tarvittiinkin jo tärkeissä tehtävissä ulkona. Baljun lämmityksen ylin mestari valvoo lämmityspuuhia.


Ylimmälle lämmitysmestarille tarjottiin jopa baljussa kylpemisvaihtoehtoa, mutta Elli piti valvomisrooliaan sen verran tärkeänä ettei langennut houkutukseen ilakoida ja loiskia itse tynnyrissä.


"Jepjep, siinä se lämpenee. Oliskohan täällä muuten hiiriä..."


Yhtä vastuullisia tehtäviä ei vielä tässä vaiheessa jaettu nuorelle oppipojalle, joka samaan aikaan nukkui sikeitä ja toipui mökille saapumisen alkujärkytyksistä.


Palvelijat sukulaisineen viihtyivät kissojen mielestä baljussa jopa sairaalloisen pitkään. Ensin koko perjantai-illan ja sitten taas lähes läpi lauantapäivän, ja illan... Mutta ei hätää, muistivat kuitenkin ruokkia nälkäiset kissat sekä itsensä useaan otteeseen siinä välillä.


Kesän maisemista nautittiin vielä kun siihen oli mahdollista.


Lammella kalastettiin ja soudeltiin.


Nuori oppipoikakin laskeutui pikkuhiljaa ruokapurkkien avautuessa alakertaan...


...ja taas ylös portaita kirmatessaan tajusi mökin parhauden. Parvella voi tassutella kaidetta pitkin ja uhkailla hyppäävänsä...


Tai sitten voi vain istua korppikotkamaisesti tuijotellen alakertaan ihmisiä. Lauantai-iltana siellä olikin sen verran railakasta menoa ja tasotonta keskustelua, että hyvä niitä oli vähän silmällä pitääkin...

Toinen suosikkiharrastus Konstalla oli alakerran ympärijuoksu muristen ja karjuen sekä samalla kulmasohvan selkänojalla Matrixmaisesti vaakatasossa juosten. 

Että se siitä alkujännityksestä....


Hahaa, saatiinpas kerrankin myös Ellistä hönökuva!


Joillakin viikonloppuna unet jäi vähän vähänlaiseksi. Toisilla taas ei. Miten onkaan mahdollista, että kissat saavat päiviinsä mahtumaan kaiken tärkeimmän? Nukkumisen, syömisen ja leikkimisen.

Nyt ei sitten muuta kuin kauniita syyspäivä odottamaan. Meidän taloudessa ne saattavatkin tuoda mukanaan jotain uutta ja jännää...tai riippuu keneltä kysyy.

4 kommenttia:

  1. KYLPYPALJUKIN ja apprentice senkun elbaa :)
    Huu, mitkä maisemat. Kyllä teidän kelpas!
    Toi Ellin hönökuva on kyllä Konstamatrixin syytä. Se ryntäili tietty jossain hirsien päällä ja Elli katto, jotta hullu ku pullosta tullu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buahah. Sitä mäkin katsoin että siinä se Elli nyt ihmettelee että mitä tuo jätkä taas tekee... Toivottavasti kissatkin omalla tavallaan kokivat viikonlopun rentoutuksena, joka se ihmisillekin oli :)

      Poista
  2. Hui, juuri tuo kiipeily saa kyllä ihmisen hermoihinsa. Ellikin varmaan ihmetteli, että entä jos.. mutta Konstalle varmaan oli elämys!

    Hieno mökkiloma!

    Jaa-a, onkohan se teilläkin sama jännitys kuin meillä? Muutama päivä vielä, sitten Feliwayt pörrää:)

    VastaaPoista
  3. Meillä saattaa olla hieman erilaista ohjelmaa luvassa, mutta jotain mikä mahdollistaa ehkä uusia eläintuttavauuksiakin kotosalla jatkossa... Kissat ja muutokset, ei aina niin hyvä asia, mutta kuten jutuista voi todeta, onneksi meidän kaverit ovat tottuneet uusiin paikkoihin ja asioihin :)

    VastaaPoista