lauantai 1. elokuuta 2015

...Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo...

Terkkuja lomalta! Puolessa välissä mennään. 
"...kutsuu mua Kiveskoski..."

Loma alkoi automatkailulla Kaustisen kautta Kuusamoon. Mukavan leveästi takapenkillä matkustivat kissat ja häkin molemmin puolin hieman ahtaammin "mummu" ja palvelijatar.


Onneksi matka sujui mukavasti ja kissat sopeutuivat vuokrattuun mökkiin mainiosti. Miesten kalastellessa hieman huonolla menestyksellä naiset kävivät ihastelemassa lähiseudun maisemia, joihin kuului mm. Kiveskoski (*tirsk) ja sen jokiseutua.





Yksi komeimpia nähtävyyksistä oli kuitenkin paikallinen Sale, jonka pihassa päätä huumasi pysähtyneisyyden hiljainen tunnelma.


Mökillä saunottiin ja laitettiin evästä. Piti Salesta ihan hiiletkin hakea, että sai tutustua pitkästä aikaa pallogrillillä grillaamisen saloihin. Vähän matkan päässä oli järvi, jonka rannassa vielä käytössämme kotasauna ja soutuvene. Vesi oli ihanan jäätävää (huomaa sarkasmi). 

Kissatkin kävivät parina iltana saunan lämmitystouhuissa. Konsta innostui rannassa saalistamisestakin! Saaliikseen vesisateesta taisi napata heinäsirkan. Sen jälkeen oli miehekästä kiivetä lämpenevän kotasaunan lauteille "faarin" viereen jutustelemaan saalista. Konstaa ei ole aikoihin nähty niin onnellisena kuin muiden äijien kanssa saunanlämmitysreissulla! Sieltä piti vielä kipitellä mökille vesisateessa mutta ei haitannut pätkääkään, jätkä jolkutteli hienosti koko matkan itse. 

Kreeta taisi nähdä elämänsä ensimmäistä kertaa järven niin läheltä kuin saunanlämmitysreissullaan näki. Moinen maisema mykisti pikkupipanan täysin!


Konsta valitsee vaellusreittiä...




Kissoille riitti maisemaa isoista ikkunoista. Hyttysiä sai saalistella ikkunan molemmin puolin. Kreeta hoiti sisälle eksyneet pois päiviltään. Ei tiedä vaikka jonain päivänä olisivat poronkin ikkunasta nähneet... sen verran lähellä pihaa niitä välillä pyöri.





Kissat antoivat palvelijattarenkin hetken rentoutua...


Matkan reippain osio oli pieni karhunkierros. Vaikka 12km matkalla tuli paljon koiria ja lapsosia vastaan, jäivät kissat lepäilemään mökille siksi aikaa. Muiden kantaessa eväät olisi ehkä pari orienttia mennytkin palvelijattarella repussa... jos ei kuitenkaan!









Kyllä riitti kaikenmoista komeaa näkymää ja pari "kotiporoakin" eväspaikalla.







Viimeisenä päivänä ajeltiin vielä Rukalle.


Ja kyllä. Lapsena viimeksi on tullut hurjasteltua kelkkamäki alas valvovan aikuisen seurassa. Tällä kertaa ihan yksin ja olisi pitänyt melkeen mennä uudestaan samantien, sen verran jäi hampaankoloon turhasta jarruttelusta!



Mekin ulkoiltiin!




Kissojen mielestä kuitenkin paras paikka oli parvi, josta sai seurata olkkarin ja keittiön menoa. Palvelijatar heräsi aamuisin tunteeseen, että joku tuijottaa syyttävästi. Ja niinhän siinä kaiteen päällä istui kaksikko syyttävästi tuijottaen pyytäen "ruokaa".


Kuusamossa vierähti 5 päivää, jonka jälkeen matka jatkui Kaustisen kautta Pihtiputaalle Kolimajärvelle. Siitä lisää myöhemmin!

Vi hörs!

7 kommenttia:

  1. Ei ole totta, Sale. :D Törmäsin siihen ensimmäistä kertaa Hämeenlinnassa näyttelyvisiitillä, ihan vieras ketju. Ja kamala mikä ruuhka! Kyllä tekisi hyvää itsellekin päästä tuollaisiin maisemiin edes kerran elämässä. Lisää kuvia odotellessa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih :D Sale taitaa olla pk-seudun ulkopuoleinen Alepa :D Eli S-ketjun pienin putiikki. Suurin kuvaoksennus oli tuolta Kuusamosta mutta kyllä taitaa kissoja eksyneen myös mökkilomalle osa 2 :)

      Poista
  2. Pysähtyneisyyttä löytyy syksyllä ihan omalta kylältä ja kaupalta tervetuloa :D Ihana mökki, itse etsin muutaman päivän lomalle
    elokuuksi mökkiä/paikkakuntaa, ihan kamalan kauas ei viittis ajella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysähtyneisyys on paikoin oikein hyvästä. Kun torstaina palattiin Pohjanmaalle kyllä silmä lepäsi ilta-auringossa kylpevissä tasaisissa peltomaisemissa. Niin sitä silmä tottuu :)

      Poista
  3. Ihania maisemia! Kiva että kissatkin viihtyivät ja ottivat ilon irti reissusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo - ihanaa kun niiden kanssa voi tehdä mitä vaan eikä tarvi miettiä kuinka stressaantuvat, niille on tärkeintä että ovat meidän menossa mukana. Oli kyllä vähän erilaiset maisemat kuin Pohjanmaalla :)

      Poista
  4. Karhunkierros on kiva reitti!
    Hienosti ovat kissat mukana elämyksiä saamassa. Mitähän ne olisivat sanoneet porosta?

    VastaaPoista