perjantai 17. tammikuuta 2014

Mitä ihmettä täällä tapahtuu?

Pakkanen sekoittaa päät.

Nyt ollaan jo ainakin viikko menty ilman, että Elli suostuu laittamaan nenäänsä ulos. Viikossa ennättää kasaantua paljon saalistuksessa ja reviirien tarkistelussa normaalisti kuluvaa energiaa.

"Ei kai musta nyt mitään vauhtikuvia kukaan ennätä ottaa..."

Saunan lämpimällä lattialla on hyvä kerätä energiaa, jota voi kuluttaa mm. seuraavilla palvelijoiden huomaamilla tavoilla... 
- kiipeäminen liesituulettimen päälle etsimään mahdollisia reittejä keittiön kaapistojen sekä takan päälle
- 10-vuotiaalle kissalle sopimaton päätön ilman jarruja toteutettava ralli ympäri taloa
- vararavinnon kerääminen jatkuvan nälän myötä
- leikkiminen niin, että Konstaa kauhistuttaa ja mikäli Konsta yrittää liittyä menoon mukaan, välitön näpäyttäminen sillä onhan kyseessä kuitenkin sen verran vakavat menot, ettei siihen kuka tahansa voi liittyä mukaan
- silmät mustina palleroina vaaniminen ja paikalta vaarallisen tilanteen tullen poistuminen juosten häntä kaarella ja niskakarvat pystyssä
- Konstan ruokakupille eli tiskikaappiin murtautuminen ja kupin tyhjentäminen putipuhtaaksi työpäivän aikana. 

Ehdottomasti tuon viimeisen kohdan käytännön toteutuksen olisin halunnut olla paikan päällä todistamassa. Tässä on nyt viime päivinä nähty sellaisia energiamääriä kotikissalla, ettei ole tiedostettu niitä olemassa olevankaan... Taitaa tosiaan itse itselle asetettu ulkonaliikkumiskielto tehdä tehtävänsä. Tuskin onnistuneella matohäädöllä ja joulukuisella hammasten poisto-operaatiollakaan on kovin paljon negatiivisia vaikutuksia asiaan.

Niin joo ja ainahan Elli voi rauhoittua hetkeksi myös katsomaan luontodokumenttia. Hauskinta siinä oli viimeksi se, että samat kalat uiskentelivat kahdessa kohteessa; televisiossa ja ikkunassa.


Palvelijat hykertelee itsekseen tälle kaikelle, sillä... 

Sehän tarkoittaa koko huushollin päälaelleen kääntymistä tällä hetkellä. Yleinen rallikuningas Konsta pysyttelee palvelijoiden vieressä joskus jopa selän takaa kauhuissaan Ellin menoa seuraten. Konsta on joko sylissä tai takan edessä lämmittelemässä. Silti myös Konsta pyrkii kasaamaan vararavinnolla lämpöä kehoonsa. Eihän sitä tiedä vaikka tämä pakkanen ei lopu koskaan... 

Antti vei Konstan haistelemaan pakkasta ja katsomaan lunta tässä eräänä päivänä. Oli muuten nopealiikkeinen kissa, kun sen laski maahan autokatoksen päädyssä. Jalat räpisteli vielä tovin sisälläkin kun äijä kurvasi suoraan lämpimään saunaan. Kissaa ei kuitenkaan vaurioitettu operaatiossa kun ei tassujen alla tainnut olla luntakaan kuin parin ensimmäisen askeleen verran. Että ei tarvetta kauhisteluun eikä soitteluun eläinsuojeluviranomaisille.

Ja onhan meillä muitakin keinoja pitää Konsta lämpöisenä. Aina voi pukeutua! 


"Lällätilää..."

Samalla otettiin parit kaverikuvat Konden kanssa, ollaan kuulemma kuin kaksi marjaa! Mun mielestä Konstalla on melkein James Bondimaisia ilmeistä ja poseerauksia näissä... 



Hauskaa viikonloppua kaikille! Juokaa lämmintä kaakaota ja ottakaa kissoista mallia eli pysytelkää sisällä!

2 kommenttia:

  1. Aijai! Nyt on Ellillä tiukkaa! Enpä osaa edes kuvitella, millaista olisi, jos tuota koiraa ei saisi ulos... On kissarukalla nyt varmaan pinna kireänä ;) Kärsivällisyyttä palveluskunnalle (vaikka hihi vähän kyllä hihityttääkin ;)

    Hieno kaverikuva! On teissä jotain samaa...silmissä? Asenteessa? Minulla on meijän simskujen kanssa yksi yhteinen piirre: nenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli kuten mekin ollaan löydetty siitä aivan uusia puolia. Tiedä vaikka jopa vähän nauttii tästä täys-sisäkissan huomiosta, jos ei muuten niin varmaan salaa ;) Hauskaa meillä on ollut!

      Samaa meissä ei ainakaan ole vartalonrakenne ja notkeus :D Olisko se sitä asennetta sitten. Konsta-kaverilla on eilisestä saakka ollut kummallinen taitos toisen korvan päässä. Silleen pienesti se on lurpallaan... Ei paisunut tai mitään, kummallista. Sovittiin että mennään ELL:lle näyttämään torstaina jos ei ole itsekseen palautunut. Meidän luppakorva <3

      Poista