lauantai 4. tammikuuta 2014

Kuulumisia viime vuoden puolelta, JOULU.


Joululomaa lähdettiin viettämään taas mummoloihin. Ensimmäisellä stopilla vuorossa oli taas Hippukoiraan tutustumistakin, meni oikein mainiosti. Loppuloma vietettiin emännän mummolan suojissa. 


Kuusikin koristeltiin ihan kahteen kertaan. Ensimmäiseen otteeseen sunnuntaina todetaksemme, että kynttilät ovat sanoneet työsuhteensa irti ja toiseen otteeseen maanantaina, kun kaupasta haettiin uudet kynttilät. Nyt ei tarvi pelätä enää kynttilöiden syttymistä ihan ihkaoikeaan roihuun.


Kuusen koristeet kokivat myös jonkinasteisen tornadon läsnöolon.


Tämä oli kuitenkin pahinta jälkeä, johon tornado kykeni. 


Itse tornado kuvassa. Konsta sai myös lisänimen Godzilla raivatessaan hotellipelin hotellit maantasalle pelilaudalla astellessaan. Myös huojuva torni sai tuntea tornado-godzilla-pyörremyrskyn nahoissaan.


Elli keskittyi lintujen bongailuun keittiön ikkunalla.


Konsta saunoi joulusaunan jälkilämmöissä.


Kuusen alus täyttyi huomaamatta lahjoista, joihin kissatkin kävivät ottamassa lähituntumaa.


Illalla pakettien avaamisessa oli läsnä apulaisia.


Konsta odottelee nimensä kuulumista.


Kun sitä ei sanottu piti mennä itse lähestymään omaa pakettia. Paketin sisällöstä lisätietoja myöhemmin...


"Siis mitä, tässäkö kaikki?" kysyy nykyajan yltäkylläisyyden yhteiskunnassa elävät piloille hemmotellut kissat.


Jouluna tietysti myös lepäiltiin. Etenkin jälkimainingeissa, kun emäntä päätti kilttinä työntekijänä sairastaa lomalla ollessaan.


Lautapelien lisäksi tänä jouluna pelattiin myös pleikkaria. Mitä teillä muilla tehtiin? 

Uusi vuosi vaihtuikin sitten kotimaisemissa, jonne saimme koko emännän perheen vieraaksi. Syötiin hyvää ruokaa, nähtiin kaikenmoisia raketteje (eikä pelätty niitä) ja pelattiin, laulettiin ja saunottiin. Tästä on hyvä suunnata kohti kevättä, leskenlehdet nouskoon puolestani vaikka samantien!

3 kommenttia:

  1. Kivaa on ollut Konstalla ja Ellillä ja varmasti myös palveluskunnalla. Mitähän se Konsta on oikein saanut? Ei vaikuta minttuhiireltä ;)


    Hyvin meni täälläkin, ja kiltti työntekijä sairastui loman alkaessa. Ihan niin kiltti ei varmaan tarvitsisi edes jouluna olla.

    Hyvää kuluvaa vuotta teille!

    VastaaPoista
  2. Mites, kävikö pukki ;) Ja jos kävi niin miten Konsta ja Elli, uskalsivatko mennä istumaan pukin polvelle ;)

    Ihanaa kun kisut on noin mukana joulunvietossa, olivatko läsnä ihan joulupöytää myöten?

    Odotamme innolla salaperäisen paketin paljastumista :)

    VastaaPoista
  3. Pukki ei käynyt, tai jos kävi niin siis salaa, etten päässyt itse todistamaan ;) Tänä vuonna taisi käydä niin onnellisesti että jouluruoan aikana Konsta oli joulusaunassa ja Elli varmaan päikkäreillä, koska eivät haitanneet eikun siis pyrkineet joulunpöydän antimista osallisiksi ollenkaan. Olivat kyllä pakettien avaamisessa komiikan mittoihin saakka osallisina. Jos lähtivät välillä pois niin riitti kun kutsui takaisin paikalle ja olivat taas menossa mukana :D Tässä saattoi pienempien pakettin herkkutikuilla olla osuutta asiaan ;) Isomman paketin sisältö paljastukoon lähiaikoina. Valitettavasti siitä ei vain ole onnistuneita kuvia. Ainakaan vielä...

    Iloista uutta vuotta!

    VastaaPoista