keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Korjaus edelliseen

Edellisen postauksen keskustelun aihettamana ilmoitusluontoisesti todettakoon Ellin olevan Kuningatar, sillä niin hienosti neiti talossamme pitää kurin ja järjestyksen ja onhan neiti selkeästi ainoa laatuaan. Ollaan tällä viikolla lääkitty suutulehdusta taas ja toivotaan, että vaivat pysyy kurissa vielä hetken aikaa eikä ihan vielä tarvisi hampaiden poistoon uudelleen. Eiköhän sinne silti tässä kevään aikana vielä suunnata... Tällä hetkellä ruoka, leikki ja ulkoilu maistuu siihen malliin, että hätää ei näytä olevan.

Sen sijaan vähän huonompia uutisia on kerrottavana joulukuun alussa meillä vierailleesta Kapasta. Sairaus vei pojan joulun aikana liian nopeasti ja elämämme on nyt yhtä koirakaveria tyhjempi. Surku on suuri, Kapa oli kissoille parasta koiraseuraa kärsivällisellä ja rauhallisella luonteella varustettuna. Ihmiset jäävät kaipaamaan isoa, pehmeää nallekarhua halattavaksi. Kauniita kaipaavia sanoja olisi paljon sanottavana... mutta sanotaan nyt vain sen verran, että maailma on yhtä isosydämistä rakastavaa berniä tyhjempi paikka.

2 kommenttia:

  1. Lukihärö täällä - tai sitten ajattelin alitajuisesti, että Elli on kuningatar ;) Mutta onhan hän varmasti!

    Voi, olen pahoillani koirakaverin menetyksestä. Aina se riipaisee, pahastikin. Kaveri on aina kaveri.

    VastaaPoista
  2. Olishan mun alunperin pitänyt valita sanani oikein ;)

    VastaaPoista