keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Viikonlopun jänniä kertomuksia!

Tarina alkakoon menneestä viikonlopusta...

Saatiin vieraita ihan Etelä-Suomesta saakka. Vierailla on koirakuume ja vaikka kuinka koiramaisia tempauksia Konsta tekisikin (näistä lisää myöhemmin) ei koirakuumeeseen auta kuin koirat. Niimpä talvisen (toimituksen huomio, alla oleva kuva ei ajantasalla) lauantain kunniaksi käytiin lainaamassa remonttitouhuista Espanjan Vesikoira Niilo! Nipa on meille tuttu kaveri, alla olevassa kuvassa nuoriherra oli meillä elokuussa iltahoidossa ja käytiin piiiiitkällä lenkillä.

Nyt oli vuorossa ulkoilureitti, jonka varrella pysähdyttiin makkaranpaistoon ja glögin juontiin. Niilollekin oli pakattu evästä mukaan. Niilo oli reipas poika, tottelevainen 1-vuotissankari, joka teki vaikutuksen kaikkiin. Eli ei, vieraidemme koirakuume ei kaikonnut (oman tarinansa saisikin myös vieraiden mahdollisista pennunhankintatouhuista, informaatiota lagottokasvattajista otetaan siis vastaan).


Reissusta rähjääntyneenä palattiin kotiin lämmitelemään saunaa ja Niilo tuli kuivattelemaan kodinhoitohuoneeseen. Tässä kohtaa sattui hullun kissanaisen kardinaalimunaus, sillä kyseissä huoneessa on kissojen vessa (tästä munauksesta lisää myöhemmin). Niilon haukahduksen kuullessaan Konsta sujahti makuuhuoneen päiväpeiton alle ja Elli asettui keittiön pöydän alle asemiin. Kuten elokuun kuvissakin, Elli otti "Don't mess with me" ilmeensä ja Niilo ei tullut lähellekään neitiä.


Konsta sen sijaan pysyi jemmassa toisin kuin aiemmin, kun vielä malttoi tuijotella ylämmältä tasolta lattialla liikuskelevaa koiraa.


Katse kertoo ehkä enemmän kuin tuhat sanaa joten olenpa vain hiljaa...


Kyllä tuossa seurassa pientä vesikoiraa pelottaakin, piti peruutella lainaemännän suojiin.


Kissojen mielestä loppu hyvin, kaikki hyvin, laina-Niilo lähtikin vielä saman illan aikana kotiin! Vieraiden ja palvelijoiden mielestä loppu oli aika "paskanen" kuten sanotaan sananlaskussakin. Konsta oli nimittäin hädissään käynyt kakkaamassa vieraiden petiin... Palvelija ottaa kaiken vastuun ja pesi siis pyykkiä sekä vaihtoi petivaatetta. Kerrottakoon, että vastaava tapaus on käynyt aiemminkin "mummolassa" joten olisi pitänyt tajuta. Lauhkean bernin kanssa sen sijaan ei koskaan ollut tarvetta jännäkakoille.

Sanotaanko siis näin, että vieraiden koirakuume kasvoi ja kissoille tuskin näkevät tarvetta omassa asunnossaan. On nimittäin historiassa sellainenkin kerta, kun Ellin pissat olivat eksyneet pariskunnan miehen t-paidalle...


Meille palvelijoille kuitenkin nämä Pissa-Liisa ja Kakka-Keisari ovat parasta A-luokkaa. Niin tärkeitä eläimiä ne ovat elämässämme, että asensimme takapihalle kissojen oman liveluontodokkarin. Siirsimme lintulaudan lähemmäs olohuoneen ikkunaa ja viikonloppuna viimein saatiin actionia!


Actionia oli myös ikkunan tällä puolen. Piti nostaa oma "tv-tuoli" kissoille, jotta voivat päivisinkin katsoa livedokkariaan. Tuollasia sinne sitten on eksynyt parhaimmillaan; punatulkkuja ja oravia. Paikoin talitinttejä, varpusia ja valitettavasti myös harakoita.


Että näin jännittäviä hetkiä meillä koettiin viime viikonloppuna! 
Kuinkas muiden viikonloput yleensä sujuvat?

4 kommenttia:

  1. Ei ollut ehkä noin vauhdikas viimoinen viikonloppu.
    Yleisesti lauantai on sellainen kiva päivä, pääsen klo 14.00 ja ukot ulos ja saunan lämmitys, pitkä sauna ja fiilistelyä hyvän ruoan ja siankorvien parissa. Voi että Niilo sielläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa teidän lauantait! Hyvä ruoka ja sauna kelpaa aina. Niilo on hieno nimi, oli meillä ehdotuksena tuon Konstankin kohdalla mutta meidän jätkästä tuli sitten tuollanen Pelimanni.

      Poista
  2. Haa, ihana Konsta! Niin paljon puhuva ilme, ihan kamalaahan se on! Vähän jänskättää ja mieltä pitää näyttää!

    Lagottokasvattajia kannattaa katsoa lagottofoorumilta. Ja Sinan isä ehti Suomessa astua kaksi pentuetta; en tosin tiedä, ovatko pennut jo varattuja mutta siellä on takana ihan superisä, nyyh. Iro jäi auton alle syksyllä. Kannattaa vähän katsoa taustoja, koska rotu on kuitenkin aika nuori Suomessa. Jos haluat llisätietoja, niin kissatkeralla Miukumauku gmail. com. Käyn välillä katsomassa tätä epävirallista spostia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi surku, autojen alle on jäänyt liian monta hienoa lemmikkiä. Jotain valintoja ja päätöksiä lagottojen suhteen onkin jo ilmeisesti tehty, mutta onhan se aina haastavaa lähteä etsimään uutta perheen jäsentä kun haluaa että taustat on kunnossa :) Laitamme terkut eteenpäin!

      Poista