maanantai 28. syyskuuta 2015

Oriental rebels!

Kuten otsikko kertoo, täällä asuu kaksi orienttia kapinoijaa. 

Palvelija oli lähtenyt pienelle kävelylenkille lepuuttamaan päätään ja nauttimaan kauniista syyssäästä. Kotiin palatessa metsän läpi oikoreittiä oli etuovi auki eikä lemmikin lemmikkiä näkö- tai edes kuulopiirissä! Mies sohvalla autuaan tietämättömänä, että Konsta oli avannut välioven ja ulko-oven. Alkoi pakokauhun omainen päätön juoksentelu ympäriinsä. Ennen kuin kumpaakaan kissaa oli edes kutsuttu, oli jo Kreeta talon kulmalla vastassa. Mustikki sisälle ja Konstaa huhuilemaan. Aivan kuin jostain olisi kuulunut vastaus... vai oliko se Kreeta sisällä. Jätkää ei silti näkynyt. Mitä jos se on loukannut? Mitä jos se on kiivennyt puuhun? Mitä jos... Palvelija ennättää jo syyttää itseään kaikesta siitä kamalasta mitä on voinut tapahtua, jos vaikka jätkä on lähtenyt jo kävelylenkille perään. 

Hetken päästä vaalea kissa ilmestyy varaston kulmalle ja huutelee. Juoksee komeaa ravia kohti etuovea. Konsta uhkui ylpeyttä seikkailustaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin, paitsi...


...jäbän nenään oli tarttunut seikkailussa jotain metsän roskaa.


Ei hätää, sisko pesee.

Toimituksen huomio: OLIPAS DRAMAATTINEN ALOITUS VIIKOLLE. Kuinkas muualla on viikko alkanut?

3 kommenttia:

  1. Hui, mä en onneksi ole kuin nähnyt painajaisia kissojen karkaamisesta... Mutta onneksi kaikki päättyi teillä hyvin! :) Täällä mun viikko on alkanut siamilais-vapaasti, lähdin reissuun ja jätin miehen kissavahdiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toikin tekis kyllä hyvää - loma, jossa sais nukkua ilman että joku herättää ennen kuutta aamulla :D

      Poista
  2. Voi jäbää 😻 Ehkä sekin halusi vähän rentoutua ja lepuuttaa päätään? Simskuista olisi varmasti myös isoon maataloon pihan kissaksi tai - koiraksi. Taitaisivat seurailla ja tarkkailla.

    VastaaPoista