sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Uitettu mirri

Hirmuinen kamala vääryys on tapahtunut. Palvelijalla on ollut viikonloppuna liikaa aikaa kissoilleen!


Kaikki alkoi perjantai-iltana kun ruoka oli uunissa ja säbästä uupunut palvelija oli menossa suihkuun... Noh, ainahan siinä samalla yhden kissan ensimmäistä kertaa kissan elämässä pesee!


Sanotaanko näin, että Kreeta ei arvostanut kovasti. Kuten oleteltu on, Kreetasta on kasvamassa aikamoisen voimakastahtoinen emäntä. Vertaillaanpas suihkukokemuksia Ellin, Konstan ja Kreeta välillä. Konsta kiipeää syliin kun asettuu maahan kissan tasolle, katsoo silmiin säälittävän näkököisenä, mutta ei lähde pois. Ellillä luonnetta löytyi reippammin... Tuli huutoa ja kynttä ja kissa oli selkeästi oman tahdon mukaan poistumassa tilanteesta. Kreeta on selkeästi enemmän tätä Ellin kaltaista emäntälinjaa tässä asiassa. Kuului dramaattista ulvontaa, jota herkkuraksutkaan eivät hiljentäneet. Palvelija saattoi saada kynttä ja kulmahammastakin. Dramaattinen kissa poistui eikä aikonutkaan ottaa vastaan palvelijan tarjoamaa kuivausyritystä. 

"Ei kun minä ite."

(Kissaa ei kuitenkaan vaurioitettu tilanteessa ja koko tilanne taisi olla enemmänkin kissan luomaa draamaa kuin täyttä faktaa.)


Tämä oli myös takuuvarma keino miten saa hetkellisesti Kreetan kääntämään selkänsä. Pikku emäntä oli totaalisen loukkaantunut. Tämä tietysti kesti korkeintaan pari minuttiia ja hetken päästä sylissä hörisi jo kauniisti karvojaan kuivatellut kiiltäväturkkinen mirri.


"Tartteksä apua?" kysyy Konsta. 

Eikä tässä tietenkään vielä kaikki. Lauantaina Kreetan mustassa turkissa olevia valkoisia haituvia alettiin pinseteillä nyppiä pois. Todella haastavaa ja mustan karvan sekaan mahtuu kyllä yllättävän paljon valkoisia karvoja - ja niitä vielä jäikin runsaasti! Sunnuntaiaamuna palvelija sai tuntea koston nahoissaan, tai sanotaanko päänahassa, sillä Kreeta herätti taas vaihteeksi repimällä hampaillaan hiuksia palvelijan päästä. 

Viikonloppu kruunattiin vielä sunnuntaina kaksinihmisin toteutetussa hammaspyykissä. Molemmat kissat antoivat hienosti pestä purukalustonsa! Kreeta pesi vielä Konstan korvatkin. Katsoi ilmeisesti, että jätkä ei ollut ihan pyhäpäivän vaatimassa kunnossa - nyt on karvat ja korvat ojennuksessa ja nukkuvat päikkäreitä kiipeilytelineen pussukassa. Aamupäivä olikin sen verran jännittävä, kun piti katsoa luontodokkaria isoista sukulaisista tuolla jossain lämpöisissä maissa.

5 kommenttia:

  1. Voi kissipieni! Onkos kenties menoa näytelmiin? Tajusin muuten just, että näitä meidän kissoja ei ole koskaan pesty. Näitä nykyisiä. Mitenhän tuossa oikein kävisi..? 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tälläinen näytelmätreenipesu. Vielä hetken aikaa ennen kuin mennään maaliskuussa Kokkolaan :) Siitä tulee varmasti hirveää kun Kreeta on jo noin iso :D Vaikka suhtautuukin kaikkeen yleisesti ottaen tosi reippaasti. Mä luulen ettei teillä pojat olis moksiskaan! Jaakko saattais tehdä kuin Konsta ja Leo vois olla hieman näreissään - testaa niin nähdään miten meni arvaus :D

      Poista
    2. Hui. Pelkkä ajatus naurattaa 😻 Kape rexiä kyllä pestiin ja muitakin kamuja. Kape oli paras. Taisi jopa nauttia. Muistellaan täällä kyllä kauhunaurulla tapausta, kun mies päätti pestä simsku-Momon: ammeeseen vettä ja tytär, kissa nostettiin sitten sekaan.. Ei, en ollut paikalla tosiaankaan!!

      Poista
  2. Näyttää häntä aivan luvattoman pitkältä tuossa "häntäposeerauksessa" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää siimahännät on kyllä sellasiakin häntämalleja että :D Konstalla vasta onkin kunnon luikero! Kumma, että pidän näistä häntineen niinkin kovasti kun pelkään käärmeitä!

      Poista