torstai 18. helmikuuta 2016

Talvista hiljaiseloa

Viikot juoksevat vauhdilla, töitä riittää ja illat täyttyvät urheilun ja kotisohvan ihanaisesta vaihtelusta sopivassa suhteessa. Suksilla ei ole vieläkään käyty vaikka kerran jo yritys oli kova. Rannikon ilmasto ja palvelijan sukset eivät ole paras yhdistelmä. 


Tammikuun lopulla musiikkikorvaa hemmoteltiin keikkaelämyksellä. Tarkoitus on jakaa siitä muutama kännykkälaatuinen kuva juurikin nyt, koska viikonloppuna on edessä jälleen musadiggarille täydellinen elämys. Tiedossa on jo valmiiksi sen olevan. Tiedossa oli sen olevan sitä jo viikonloppuna lauantaina ja sunnuntain välisenä yönä lippuja kevyen hihityksen kera varatessa. Siihen palattakoon kuitenkin myöhemmin.


Kauko Röyhkä piipahti Vaasassa tosiaan tammikuun lopulla ja ilta oli oikein mainio date night, sillä mieskin lähti mukaan! Ensin Suomen parasta pizzaa ja jälkiruokana soolokeikka rennossa hengessä. Kotona jo puolen yön aikaan, tälläisiä keikka-ajankohtia lisää, täydellistä!



No mitäs meille kuuluu? Siinähän se. Otetaan raveja välillä ympäri taloa, riehutaan ja leikitään, nukutaan kiltisti palvelijoiden sylissä, tapellaan paikoista palvelijoiden sylissä. Sitä ihanaa arkea. Pitäisikin taas keksiä jotain kissojen kanssa etteivät vallan rutinoidu!

Mitäs se jotain olisi?

6 kommenttia:

  1. Iski sana parasta pizzaa, kaupungista muuton jälkeen hyvää pizzaa
    ei oikein oo löytyny, jkl:ssä oli eräs kantapaikka. Mä syön sitä vähän
    mutta ku söisin ei monasti enää mieli tee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten pitää ottaa joku kerta suunnaksi Vaasa ja Marco Polo - kuin tekisi Italiaan matkan!

      Poista
    2. Vissiin ihan yleistä tuo sylipaikoista tappelu, meilläkin yritetään häätää toinen pois takapuolesta puremalla :P

      Poista
    3. Hahaa, tuo kuulostaa niin tutulta. Kreeta on tuossakin taistelussa niin röyhkeä ja salamana on kippuralla Antin sylissä kun saa Konstan ärsyyntymään jostain niin, että saa sen siirtymään. Sitten on kuin ei huomaisikaan :D

      Poista
  2. Ihana arki on ihanaa arkea, mitä sitä muuttamaan ;) Kissat tunnetusti diggaa rutiineja.
    Mutta! Jos, jotain pitää keksiä, niin vinkkinä Väyrysen aktivointi- ja temppukirjat. Niiden avulla meillä hallitaan kissaenergian suuntautumista ja kulutusta "oikeisiin" kohteisiin "oikeaan" aikaan =) – Kaikille osapuolille viihtysää toimintaa (osaavat jopa pyytää niitä temppuhetkiä). Merkittävä apu myös pakollisissa lääkitsemis ym. toimenpiteissä, varsinkin meidän kotikissa -osaston kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä löytyykin tuo Elinan eka kirja ja sillä lähdettiin temppuja alunperin Konstan kanssa treenailemaan. Kreeta on tuntunut olevan edelleen moiseen liian malttamaton. Sillä ei myöskään ole ihan samalaista miellyttämishalua kuin Konstalla. Taidan ottaa tässä joku kerta kaverukset pikku lomalle "mummolaan" mukaan niin saadaan taas jotain vaihtelua kaikille :)

      Poista