sunnuntai 24. toukokuuta 2015

...and the 12 points go to MEIDÄN VIISUKATSOMON TARJOILUILLE!

Meillä oli eilen viisukatsomo. Vieraat olivat hyvissä ajoin huutaneet hep! kutsulle ja valinneet oman maansa tarjoilujen suhteen. Ei oltu niin tarkkoja sen suhteen pitääkö maan olla finaalissa vai ei... vaikka muutoin vakavat iltamat kyseessä olivatkin. 

Illan kulku ja säännöt käytiin perusteellisesti läpi ennen virallista aloitusta. Ensin jaettiin äänestyslomakkeet ja kerrottiin kuin lomake toimii. Sen jälkeen jaettiin porukka kolmeen kolmen hengen tiimiin viisubingoa varten. Kerrattiin samalla myös yleisesti bingon säännöt, koska kyseinen laji ei ilmeisesti kuulunut ryhmämme harrasteisiin. Lopuksi valittiin myös teema juomapelille ja esiteltiin viisupullo. Kaikki siis seurasivat kuumeisesti koska sana "rakkaus" esiintyy biisissä, sillä silloin pullo lähti kiertoon.


Viisubingo aiheutti kuhinaa katsomossamme ja hyvin varhaisessa vaiheessa huudettiin bingoa Johannan, Antin ja Panun ryhmästä. Muut tiimit olivat vain pikkiriikkisen voittajien perässä, mutta vain ensimmäiset bingorivinsä valmiiksi saaneet palkittiin mahdollisuudella palata kotiin ilman kissankarvoja! Voittajille nimittäin jaettiin teippiharjat!

Kissat olivat tietysti mukana tunnelmassa ja olivat pukeutuneet juhlan vaatimalla tavalla. Konstalla herrasmiehen tapaan rusetti kaulassa ja Kreetalla tyylikäs huivi. Ei kuitenkaan mainita, että Kreeta onnistui hajottamaan huivinsa niin että se hapsuuntui pilalle... 


Parasta illassa varmaan kuitenkin oli tarjoilut. OiOiOi mitä herkkuja kaikki olivat mukanaan tuoneetkaan! 

Olin kehuskellut kuinka kiltisti kissat jättävät herkut pöytään kunnes... Kreetahan se siellä veteli lohileivän kylmäsavulohisiivua pöydän alla. Vain ruohosipulit oli jäänyt syömättä. Myöhemmin piti vielä hieman nuoleskella pöytää missä lohi oli varmaan käväissyt matkallaan lattialle ja samalla kun kerran kukaan ei huomannut saattoi lipsutella hieman yrtti- ja homejuustodippejä keskellä pöytää. 

Että kyllä, hyvät oli tarjoilut!

Toimituksen huomiona mainittakoon, että pidetään nuo paperipillit koristeina ja kauniina kuvina, mutta ei niistä juomiseen ole.

Niin ja kyllähän siellä jotain laulettiinkin. Esiintyjien jälkeen arvovaltainen Singsbyn raati vetäytyi viskihuoneeseen tekemät laskelmat ja tässä oli viisukatsomomme TOP 5:

1. Estonia  
2. Sweden
3. Norway & Australia
5. Spain & Georgia

Allekirjoittanut oli tästä tuloksesta kovasti mielissään kun taas ei niinkään lopullisesti todellisesti tuloksesta. Pah. Joskaan allekirjoittanut ei muutenkaan ole musiikkimaullisesti ehkä euroviisutyyppiä joten annetaan Euroopan pitää valintansa ja ensi vuonna sitten Ruotsiin... ainakin televisiovälittimien kautta.


Ja mitäs muutakaan juhlien jälkeen olisi kuin väsy? Kissat nukkuu onnellisena eilisen edustusillan jälkeen. Kreeta olikin vallan edustuskelponen, Konsta sen sijaan esitteli paikoin hieman liian voimakkaasti omaa lauluääntään kun tarkoitus oli, että annetaan esiintyjien tällä kertaa suorittaa se laulaminen...

6 kommenttia:

  1. Kuinka hauska idea ! =) Meillä katsottiin ihan vain viime minuutit ja loppuhuipennus. Kattiaiset eivät jaksaneet kaksijalkaisten laulelmista liikuttua. Torkkuivat kuitenkin seurallisesti läsnä ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin jaksaa koko rumban seurata kun tekee siitä vähän tärkeemmän jutun kun se oikeasti onkaan ;) Meillä seuralliset tunki toki loppuillasta torkkumaan vieraiden syliin :D

      Poista
  2. Hih, on ollut hauskat viisut! 12 points go to... Konsta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih, itseasiassa Kreeta oli niin kisahuumassa että rakkaudenpuuskassaan kesken silityksen puraisi yhtä uutta tuttavuuttaan. Siinä raavas mieskin säikähtää kun pieni musta osottaa tunteitaan noinkin somasti :D

      Poista
  3. Loistava idea ja mikä ihana tekosyy vähän hassutella ;D

    VastaaPoista