sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Viikonloppu serkkutytön seurassa

Jo jokin aika sitten koko lauma pakkasi itsensä taas autoon ja matkasi Pihtiputaan mökille eli isännän vanhempien luo. Siellä sattuikin olemaan serkkutyttö Hippu mummolassa syyslomalla. Vastaanotto molemmin puolin oli välinpitämättömän tuttavallinen... "ai sä, no moi" ja tervehtimiset oli sillä kuitattu. Hetken päästä jaettiin jo yhdessa sohva.




Sinä välin kun Hipun kanssa puuhasteltiin ulkosalla, tekivät kissat sitä mitä parhaiten osaavat. Ottivat rennosti ja nukkuivat. Ei paljon stressioireita havaittavissa, kun mökki ja sen asukkaat ovat jo tuttuja.




Ulkona touhuttiin myös koko porukan voimin. Konstalla edelleenkin menee koiran kanssa ulkosalla mukavammin kun taas Kreeta hoitaa sisätiloissa sukulaissuhteita kuntoon. Yllä Konsta määrittelee leikin ehdot ja sitten eikun menoksi...



Konsta rakastaa risulla leikkimistä niin, että siinä vaiheessa voi huoletta ottaa taluttimenkin pois. Alla videomuodossa todistusaineistoa siitä, että kyllä tuo kaksikko oikeasti osaa yhdessä touhutakin. Viikkoa myöhemmin, kun Hippu tuli kissojen luo pariksi päiväksi kylään leikittiin samaista leikkiä omalla kotipihallakin. Ainoa ongelma leikissä on se, että leikittäjä väsyy ja pää menee pyörälle!


Pahoittelut huonosta kuvalaadusta ja tärisevästä kamerasta. Kuten lopussa voi huomata, kameran toisessa päässä on myös menossa mukana Kreeta, joka laulelee hurmaavasti (=pitkästyneenä, mennään jo sisälle)! Kreetasta saa valitettavan paljon huonommin videota ja kuvia, koska... no tiedättehän, musta kissa.



Mökillä tietysti myös veneiltiin, saunottiin, sienestettiin... kyllä kelpaisi viettää tämänkin viikonlopun jatkeeksi vielä pitempikin tovi noissa maisemissa, mutta ei - huomenna taas töihin ja jotain muuta uutta ja erilaistakin taitaa olla tiedossa.


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille ja etenkin Hipulle terkkuja!

2 kommenttia:

  1. Voi kun oliskin joku sopivan rauhallinen koiratuttavuus, jota voisi kissoille esitellä.. Näköjään yhteinen ajanvietto ei olekaan ihan mahdoton ajatus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan aina pyritty esittelemään tuttuja koiria kissoille ihan sen takia, että tottuisivat. Aina on hyvin toiminut. Jos joku vastapari tuntuu siltä ettei oikein ole sopiva leikkikaveriksi niin sitten toki pitää yrittää välttää tapaamisia. Pian saadaan uusi koirasukulainen ja mitä luultavimmin tulevat senkin karvaturrin kanssa hyvin yksiin ;)

      Poista