keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Olihan se pääsiäinenkin juu!

Palvelijoiden talviloma alkoi pääsiäiseltä joten siitä on johtunut tämä autuas blogihiljaisuus. Lomaa aloittelemaan pääsiäiseksi suunnattiin Kaustiselle mummoloimaan!


Palvelija yritti epätoivoisin keinoin suojella mummolan nahkasohvia. Mm. levittämällä vilti sohvalle kaahailunaarmuja suojaamaan. Viltti sai toisenlaisen merkityksen, mutta malttoi kissa pysyä ainakin hetken pois sohvan päältä hurjastelemasta.




"NamNam." Kreeta on selkeästi perinyt äitinsä "mäklötysominaisuuden", sen verran oli limaisia narun pätkiä...


Konsta testasi toisen kielletyn huoneen eli "mummun ja faarin" makuuhuoneen vaatekomeron ylähyllyn. Kelpasi yhtälailla kuin kotonakin.



Toisessa kielletyssä huoneessa eli "ei kissoja allergisten peittoihin peuhaamaan" saattoivat käydä hieman myös testaamassa trullien tuomia oksia... "namnam" niillekin.


Keittiön pöydän päässä lintujenbongausikkunalla piti tietysti olla somana tulppaanien kanssa kilpailemassa pöydän kauneimmasta.




Konstakin kävi maistelemassa pajunkissaa.



Kreetan kanssa yritettiin kaverikuvaa. Haastavaa, kun välillä palvelijan naama on irveessä pienten kynsien iskeytyessä olkapäihin.. Tämä niskassa roikkumisen taitokin taitaa olla äidin perintöjä?


Nukkuivat nuo myös välillä nätisti. Kuulemma mm. silloin kun palvelija kävi ihmettelemässä appilan pikkutrulleja. Perinteisesti tietysti myös kokolla käytiin ja syötiin hyvin. 

Mutta ei tässä vielä kaikki. Siitähän se nautiskelu vasta alkoikin... säästetään sitä tarinaa vielä johonkin toiseen iltaan.

4 kommenttia:

  1. Ihana pieni lämpöpa(n)tteri! Kunpa Mulankin tajuaisi hartiahengaamisen jalon taidon joskus. Ja tulppaanit hankittiin selvästi Kreetan silmien värin takia, ovat melkein samaa sävyä. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niskapantteri odottaa töiden jälkeen eteisen penkillä ja zoomailee paikkaa mihin hypätä. Sitten vaihdetaan kuulumiset, Kreeta tuhisee korvaan ja mässyttelee vähän mun hiuksia samalla. Kyllä se puuhkanomaisesti kivasti lämmittää, mutta ne kynnet... ;)

      Totta! Ihmettelinkin miksi äitillä oli keltaisia tulppaaneja mutta oli varmasti ajatellut Kreetaa <3 Toisella pöydällä tosin oli sitten ne vakiovalkoiset, jotka on molempien suosikit :D

      Poista
  2. Hartiakissat ovat kivoja 😻 Karrkki on meillä jo oppinut, että ei kynsiä (paitsi jos luisuu tai liukuu tai tai tai...)

    Hienoja nuo tulppaanit ja kissa -kuvat! Ja kaverikuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ja tulppaani - joka keväinen pakollinen kuvayhdistelmä :)

      Poista