torstai 12. heinäkuuta 2012

Keskiyön kauhua maaseudulla

 Sinne jäi kotipiha ja oma parveke. 


Pihalle jäi varmasti se rusakko syömään kaikki kukkaset, kun kissat ei ole parvekkeelta huutelemassa...


Sinne jäi oma sänky, niin ja Anttikin. 


Mukaan kuitenkin otettiin uusi tuttavuus. Hifistelyvessat saivat jäädä ja ne korvattiin säilytyslaatikolla, on toiminut mainiosti. Jätkä istuu pää pystyssä komeassa ryhdissä hiekalla kun tekee tarpeensa. Ei tainnut katollinen vessa olla pitkälle pojalle kovin käytännöllinen. Onpa myös tyhjään astiaan (kts. tyhjä hiekkalaatikko ison vieressä) pissivä Ellikin bongattu hiekalta pissatarpeiltaan. Tämä oli siis oikein mainio muutos! Ja paakkuuntuva EcoBastis pelletti saadaan suorituksen jälkeen nostaa isona paakkuna suoraan roskiin tai mummolassa jopa vielä käytännöllisemmin, suoraan hyötykäyttöön eli talon lämmityspannuun.

Vaasan lomalaiset suuntasivat kulkunsa siis maalle! Täällä sitä ollaan "mummolassa" Kaustisella. Kylällä festarit kuhisee muusikoita ja musiikin ystäviä. Meillä on tosin ollut yö aikaan toisenlaiset aktiviteetit...


Ellihän on vanha maaseudun kasvatti, saksanpaimenkoirien kanssa kasvanut kovapäinen neiti. Kaustisella saa kulkea ulkona vapaana, kun siihen on pienestä saakka tottunut. Nyt jo 9 vuotiaana ei pitkiä lenkkejä tehdä vaan ulkona enemmänkin nautiskellaan. Ja kyllähän sen kissasta huomaa kuinka se vapaana liikkumisesta nauttiikaan! Elli tulee käskystä hienosti takaisin sisään eikä tosiaan lähde kauas pihapiiristä. 


Illalla puolen yön aikaan oli tarkoitus huhuilla neiti nukkumaan. Ja sieltähän se sateisesta säästä ampaisi samantien varaston ovesta sisään. Ylpeänä ja rinta rottingilla, häntä ojossa Elli esitteli panttivankinsa. 

KÄÄÄÄÄK!

Neiti toi sisään hiiren! Polleana massutteli sen meidän valvovien silmien alla suolia ja häntää myöten. Siisti kissa, ei jäänyt kuin vähän verta matolle. Tässä vaiheessa omistajakin laskeutui puulaatikon päältä lattian tasolle ja talon väki siivosi maton. Ei kai siinä voinut kuin kehua kissaansa... Joka ei munuaissairaana olisi saanut kyseistä annosta edes nautiskella. Mutta se nautinto, jonka Elli näytti tästä saavan, oli kyllä taas sitä luokkaa että ei voi kuin olla 9 vuotiaasta kissastaan ylpeä!

Sitten jäätiin jännittämään koska ja mihin hiiri yön aikana oksennetaan, mutta mitä vielä... Elli marssi syömään loput "oikeasta" ruoasta ja iltapesun jälkeen kävi yöpuulle, mihinkäs muualla kuin omistajansa viereen. Neljän aikaan yöllä herätys. Ei, kyseessä ei ollut pahoinvoiva kissa vaan saalistuksen makuun päässyt eläkeläinen, joka hyppi etuoven kahvaan ja maukui saalistusta jatkamaan kaatosateeseen. Ei Elliseni, ei tähän aikaan yöstä.


Niin joo, ja mitä teki kaunis siamilaispoikani tämän teatteriesityksen aikana. Istui nenä pitkällä Ellin vieressä, mutta ei kertaakaan pyrkinyt hiirisaaliille. Ei tainnut jätkä ymmärtää mistä oli kysymys... Ilme oli hyvin hyvin hämmentynyt "mitatamaon"-tyyliin.


Konsta on muutoinkin onneksi tyytynyt sisällä hyttysten ja kärpästen saalistukseen ja on jättänyt isommat saaliit "isosiskolle".

Jäämme odottamaan mitä muuta jännittävää loma tuo tullessaan... Kaustisen jälkeen suunnataan vielä mökkeilemään Pihtiputaalle!

2 kommenttia:

  1. Aika hieno saalis! Joskus mietin, mitä jätkät sanoisivat, jos mökillä tulisi vastaan myyrä (niitä siellä on, talvella jäljistä päätellen). Karrkki voisi syödä, niin hanakasti se pyydystää hyttysiä. Leo voisi leikkiä.. Jaakko, ei.

    Kyllä se kesä vielä jatkuu!

    VastaaPoista
  2. Haha, Konsta ei myöskään ymmärtänyt hiiren päälle! Katseli ihmeissään vieressä, hyttyset ovat sille mieleistä saalista, kärpäsetkin vähän turhan haastavia. Elli jatkoi samaan malliin koko loman, niin mökillä kuin Kaustisella. Sisälle ei vaan enää uhrejaan tuonut. Nyt kesä jatkuu kotimaisemissa ja kissat lepää lomareissusta väsyneinä.

    VastaaPoista