lauantai 5. marraskuuta 2016

Pienillä valinnoilla suuri vaikutus

Tässäpä kotimme keskipiste eli sydän, pala keittiötä ja olohuonetta. Pitkään harmaita hiuksia on aiheuttanut se, että Pipana mennä päästelee takan ja kaapiston päälle hyppäämällä ylös liesituulettimen kautta. Konsta ei siihen kykene, koska on mammanpoika arkajalka. Tämä on toisaalta myös hyvä, sillä saattaisi olla, että liesituuletin menisi uusiksi tuon yrityksen jälkeen - sen verran roteva tuo äijä on.


Talon isäntä on ollut nyt pian neljä viikkoa polvileikkauksen myötä sairaslomalla eli kissoilla on ollut seuraa päivisin. Päivällä tosin nukutaan ja Kreeta suorittaa sen mielellään etenkin nyt kylmempien kelien tullen keittiön kaapiston päälle nostetussa pehmoisessa pesässä. Konsta kun ei ole itse sinne perään päässyt eikä toipilas voi olla koko ajan toimimassa hissinä, on Konsta ollut jatkuvasti änkemässä toipilaan syliin. 

Instagramissa jo kyselinkin mistä tunnistaa hiekkalaatikolla käyneen mustan kissan? No naamasta tietenkin. Kreeta kaivelee niin, että hiekka pölyää ja tekee otsaan koomisen mäyrän raidan!

Tehtiin pieni mutta ruma muutos sisustukseen. Tuotiin kissojen- eli työhuoneesta kiipeilyteline keskelle taloa ja nyt on Konstakin onnellinen päästessään kulkemaan ihan itse ylös! Toki se otti hetken aikaa ennen kuin rohkaistui moiseen telineenkään kautta. Ennen tosiaan toimittiin niin, että Konstan ilmaistessa halunsa päästä ylös, nosti palvelija käsillään kissan korkeuksiin niin, että tämä pääsi sinne hyppäämään. Alas samoin eli palvelijan kädet ojoon ja omaan ihmiseen sinisilmäisesti luottavainen Konsta laski etutassunsa käsille ja valui sitä kautta syliin.


One happy cat!

Viikonloppuna aamupalapöytäkin on rauhallisempi tämän myötä. Ennen Konstalla oli tapana kulkea ja huutaa huomiota hakeakseen, kun palvelijat istuivat alas aamupalalle. Nyt osa aamuraksuista tarjoillaan samaan aikaan kuin palvelijoiden aamupala. Tämän jälkeen syliin ehkä änkeää pieni musta mutta Konsta sen sijaan asettuu keittiön matolle ruoan jälkeiselle pesulle ja tämän jälkeen kiipeää ylös seurailemaan tilannetta tai ruokalevolle.

Niin pieniä muutoksia ja silti niin suuri vaikutus!


Tuo kiipeilyteline keittiössä ei tule kuitenkaan olemaan lopullinen ratkaisu. Ehdotuksia otetaankin vastaan sen suhteen mikä olisi siistimpi ja sisustuksellisempi vaihtoehto. Ennen joulua olisi tarkoitus vielä piipahtaa Tampereella joten saattaa olla, että isännän pieni raksamiehen osuus aivoista on kehitellyt jonkun suunnitelman johon liittyy Ikean seinähyllyt... sitä odotellessa!

Ja ei, meillä ei ole vielä lunta eli mustaa pyhäinpäivää vietetään. Pimeän tullen täytynee käydä vanhalla hautausmaalla, joka on erityisen upea pimeällä valtavan kynttilämeren kaunistamana.

6 kommenttia:

  1. Onpa muuten upea ritsi kissoille! On oikeus ja kohtuus, että Konstakin pääsee paikasta nauttimaan ihan itse.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ehdottomasti. Kyllä tähän nyt joku pysyvämpi ratkaisu tarvitaan :)

      Poista
  2. Ei se sisustus niin justiinsa oo, kunhan kissat pysyy tyytyväisinä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, tuo pömpeli on vähän jopa edessä keittiössä touhutessa mutta ehkä me saadaa vielä joku ratkaisu aikaiseksi joka palvelee niin kissoja kuin palvelijoita. Saa sitten pömpeli muuttaa takaisin kissojen omaan huoneeseen ;) siellä onkin nyt kovin tyhjää! Konstakin oli ihan ihmeissään kuinka työhuoneessa nyt katsotaan ulos :D

      Poista
  3. Nonni! Teilläkin on yksi arkajalka! Meidän sininaama on kanssa opettanut ihmisensä siihen, että kun käsky käy niin kissiherra nostetaan takan päälle ... Voihan toisaalta olla että sininaama on vaan ihmistään fiksumpi ;)

    Haaveilemme Zooplussan Natural Paradise XXL -raapimistolpasta entisten puiden lisäksi, mutta ei arkkitehtuurisista syistä taida poistaa meidän ihmisten hissinä työskentelyvelvoitetta :)

    Hauskaa kuulla millaiseen DIY-ratkaisuun lopulta päädytte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se voi olla myös ;) osaa se ainakin kietoa ihmisensä häntänsä ympärille vai miten sen sanoisi?

      Tuo Natural Paradise XXL on muuten aika hieno. Näyttää sellaiselta että siellä kissat viihtyisi nukkumassakin. Mutta tosiaan tuohon tilaan valitettavan suuri. Telineen saavat pitää omassa huoneessaan taas kun saadaan tuo "rakennussuunnitelma/projekti" valmiiksi... toivottavasti jonain päivänä. Mutta joskus sitä tarvitaan kuitenkin taas uusi telinekin omaan huoneeseen... mitä sitä ei karvapyllyjensä eteen tekisi? :D

      Poista