sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Raksahommia...

Viikko sitten tosiaan rakenneltiin meidän pihavarasto viimein loppuun saakka.

Tai no, appiukko ja Antti rakensivat...
Tai no, ovet ja listat vaativat vielä yhden maalikerroksen keväällä...


Joka tapauksessa, se on hieno. Kyllä nyt kelpaa hakea polttopuita, kun tuuli jää oven taa ulos ujeltamaan. Kiitos raksaporukalle!


Tosin vuosi sitten kun hommaan alettiin oli työtä johtamassa Elli ja vähän huolissani olin miten ilman johtajaa hommat edistyy. Valmista kuitenkin tuli, olihan Elli jättänyt allekirjoituksensa sekä neuvot varaston ikkunaan. Sitä ei muuten tulla pesemään koskaan...

Toimituksen huomio. Varastoa ei tosiaan rakennettu yhtä mittaa vuoden ajan vaan se pistettiin alulle vuosi sitten ja nyt finisteltiin loppuun saaakka. Kesäloman aikana tosin allekirjoittanut maalasi toisen kerroksen väriä pintaan.


Lisäneuvoja oli luettavissa takaoven ikkunalaudalta!


Konsta oli raksahommista niin innoissaan, että valvoi ja valvotti muita koko yön. Emännälle jätettiin sunnuntaipäiväksi yksi tärkeä tehtävä "älä anna Konstan nukkua koko päivänä niin nukkuupa sitten yöllä..". No, näin kävi. Eihän sille voi mitään, kun olivat niin söpöjä nukkuessaan...


Kreeta sen sijaan aiheutti sunnuntain aamupalalla actionia. Joka kissan täytyy sen yhden kerran polttaa tassunsa kuumalla hellalla ja Kreetalla se oli juuri sunnuntaina, kun miehet tankkasivat aamupalaa päivän koitoksiin. Tassu kuumalle levylle, salamana loikka ylöspäin. Loikka lennätti ilmoihin myös vieressä olleen lasin, joka hajosi pirstaleiksi keittiötasolle sekä lattialle. Pikkusiivoilut siis siinä aamutuimaan... eikä se mitään, mutta tämä tapahtui juuri, kun palvelija oli saanut käteensä täydellisen kupin tuoretta kahvia... Neidin tassu ei onneksi kärsinyt kuin säikähdyksen verran rytäkässä.

Näin siis viime viikonloppuna. Tänä viikonloppuna palvelija on nauttinut kissojensa seurasta erakoitumalla kolmestaan niiden kanssa kotiin. On haravoitu, luettu, ulkoiltu Konstan kanssa (kyllä, se tarkenee siellä vieläkin!) ja perjantaina treffattu kavereita pizzalla (nomnomnom, sain kerrankin syödä rauhassa lautaseni tyhjäksi ilman, että kukaan varasti siitä) sekä Draculaa elokuvateatterissa. Yöunia on kertynyt piiiiiitkästi joten viikonloppu on mennyt mukavasti rentoutuen.

2 kommenttia:

  1. Työnjohtaja jätti hyvät ohjeet! <3 Hieno varasto on tullut.

    Mikähän siinäkin on, että jokainen kissa tosiaan kerran ne tassunsa polttaa tai meinaa polttaa. Hyvä, jos ihan pikkuisen vaan.. meilläkin haistellaan hella tarkkaan, ennen kuin se ylitetään. Nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän hellan takana on sellainen nurkkaus, jonka kautta Konsta osaa kulkea. Sinne on kiva myös hipsiä äkkiä ilman lupaa mukaan kokkailemaan :D Ehkä Kreetakin oppii tuon vielä... :)

      Poista