keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Loma - Part II

Kaustisella festaroinnin jälkeen oltiin muutama päivä kotona, kunnes suunnattiin Karstulaan vuokramökkeilemään. Oltiin katsottu meille neljälle kiva mökki järven rannalta niin saataisiin lomailla mukavasti kissojen kanssa.


Ensimmäisenä päivänä kissat saivat katsella maisemia ikkunasta.



Kuten arvata saattaa, seuraavana päivänä haluttiin kuitenkin jo ulkoilemaan joten emännän ollessa pyörälenkillä Antti vei kissat valjastelemaan. Ellikin sai pitkästä aikaa pukea valjaat ylleen.


Sisältäkin löytyi nopeasti suokkipaikat ihanilta retronojatuoleilta. Mökki oli vanha talo, joka oli vasta kunnostettu. Illan hämärässä oli ihana katsella maisemia järvelle.



Kavereitakin oli pakattu mukaan.




Kun lähistöllä ei ollut kuin toinen tyhjillään oleva mökki, päästettiin Elli ulkoilemaan palvelijoiden mukana ilman valjaitakin. Meni max 5 minuuttia ja pihassa oli saalis...


Konstakin ihmetteli mikä siellä rapisee.



Kyllähän näissä maisemissa kelpasi saalistella. Niin kissan kuin palvelijoidenkin. Konstallekin riitti mökissä saalistettavaksi jokunen hyttynen ja kärpänen.



Sauna hellitteli helteiden ohella ja järvessä oli mukava viilentyä. Näihin aktiviteetteihin kissat eivät halunneet osallistua.


Täälläkin kissat sopivat hienosti sisustukseen. 


Yhtenä päivänä tehtiin visiitti lähistölle eli Orifame Kotipesään. Konsta innostui tuliaisista niin ettei malttanut yölläkään nukkua! Kasvattajan kaapeista löytyi kadonneen lohikäärmeen tilalle vastaavaa tuotantoa oleva mustekala sekä miehekäs perhonen. Tuosta lähtien niitä onkin sitten kannettu ympäriinsä, piilotettu, potkittu, noudettu, heititty... Konsta sai myös oman pingviinilelun, sitä on hellästä halailtu. Jätkähän kun talvella innostui suunnattomasti pingviinidokkarista.


Palvelijat saalistelivat tälläisiä. Kuhaa saatiin syödä mahan täydeltä, kun järvestä nousi molempien ennätyskuhat!


Elli ei pelännyt edes isoa vettä vaan kävi juomassa sieltä...



Kummasti iltaisin kuitenkin väsy iski niin kissoihin kuin palvelijoihin. Täydellinen mökkiloma, johon tosiaan mahtui kalastusta, hyvää ruokaa, saunomista, uimista, pitkä pyörälenkki kovin mäkisissä maisemissa, kesän ensimmäinen pehmis, piipahdus kotipesään ja yhtenä päivänä emännän vanhempien visiitti lähes kaikkien edellä mainittujen asioiden parissa.


Nyt on mukava olla kotosalla helteiden jatkuessa. Blogi päivittyy tuulen puhallellessa kevyesti haavan lehtiin ja auringon laskiessa selän takana. Langaton netti on mainio asia, kun se ulottuu etupihalle ja soittelee samalla Spotifystä Kauko Röyhkää. 

Eilen käytiin risteilemässä merellä ja paikallisessa Jannen Saluunassa. Sitä ennen kirjakaupasta mukaan tarttui juurikin Kaukon teos "Poika Mancini" joten illan ohjelma onkin jo tiedossa...

Kesä <3

3 kommenttia:

  1. Täydellinen mökkiloma! Kaunis paikka, kissoillekin aktiviteettia ja kaikki nauttivat.

    Kivoja kuvia!

    VastaaPoista