lauantai 12. toukokuuta 2012

Kotikisat!

Mahtavuutta. Saatiin kotikisat Vaasaan ja puitteet oli mitä parhaat kun käytössä oli Botniahalli Mustasaaren puolella! Itse osallistuttiin yhden päivän verran ja siinä olikin taas actionia tarpeeksi. Lauantaiaamuna startattiin tuohon muutaman kilometrin päähän ihan varmoina siitä, että puolet tavaroista on unohtunut kun saatiin lähteä näin vaivattomasti liikkeelle. Olimme Konstan kanssa Lone Lundin viimeinen arvosteltava väri joten saatiin ottaa aamusta rennosti kahvitellen, vierustoverien kanssa höpötellen ja shoppaillen. Konstan henkilökohtaiset fanitkin saapuivat puolen päivän aikaan, olivat tulleet Kokkolasta saakka!

"Jos täältä vähän kurkkais..."


Olimme Lonella ensimmäistä kertaa tuomaroitavana. Konstan rentous oli taas kadonnut kun päästiin pöydälle... Tuomari jutteli kauniisti herralle, joka väävätti ja vastaili kita ammollaan takaisin. Valitettavasti kameramiehemme oli kotona joten todistusaineistoa tästä rääväsuusta ei ole tuomaroinnissa. Saimme kuitenkin jäädä tuomarin parhaan valintaan heti perään ja nuoriherra ei venyillyt ihan niin komeasti kuin kanssakilpailijat ja toinen komeista seychelleistä vei voiton. Tällä olikin sitten paneelissa vastassa upea Feonorian Enterprise eli Ukko, johon oli jo Jyväskylän näyttelyissä tutustuttu häkinkiinnitystouhuissa (en ota valtuuksia tämän tarinan kertomiseen), ja Ukko vei voiton. Upeita kastraatteja molemmat - kurnau! Joskus olisi mainiota päästä paneeliin, jotta näkisi miten Konsta käyttäytyy assarien käsissä. Velipoika Pekkohan on siellä monesti pyörähtänyt voittoja mukanaan myös tuoden ja Pekolla tämä kaikki sujuu niin rennosti, erilainen on tuo koko sininen naamioveljeensä verrattuna.

"Siis mitä!? Tuolla hengaillaan valjaissa ihan tosta noin vaan ja vielä julkisella paikalla!"

"Näin hienosti mä uskallan, kattokaa kaikki!"

Arvostelusetelissä oli kohteliaasti kirjoitettu yleisvaikutelmasta "talkative". Hmmm. Muuten vanhoja tuttuja kommentteja mm. iso poika pitkillä jaloilla varustettuna, isot ja avoimet korvat sijoittuvat hyvin, värissä hyvä kontrasti ja muutoinkin hyvä kuntoinen kissa. Serti sieltä tulla napsahti, ensimmäinen premiorina!

Päivän hienoin juttu taisi kuitenkin olla kaikki hemmottelutavara mitä näyttelyistä rahalla sai. Orifamelan Riston esimerkistä mallia ottaen meillekin ostettiin oma iso kickeroo höpöheinäpotkulelu. Pikkufanit saivat auttaa valinnassa ja kävivät katsomassa Konstaa välillä häkin luona ja siellä se kuulemma "riehuu ja potkii". Kickeroo oli varmaankin syy käytökseen. 

"Tällä mut palkittiin hienosti näyttelemisestä.
Ota nyt jo se kuva että saa riehua!"

"Mitäs tuolla taas..."

"Siis mitä, mun naapurissa on kotikissa, miksei Elli oo täällä mun kanssa?"


Suurin suosio kickeroolle kuitenkin koitui vasta kotona. Allekirjoittanut ei edes malttanut lähteä pizzaa hakemaan ja näyttelyskumppakin sai odottaa jääkaapissa, kun Elli pisti pystyyn kunnon shown höpöheinäpötkylän kanssa. Täytyy sanoa, että kylläpä vain nämä vanhat osaa! 









Ja olisitte nähneet Ellineidin silmät seikkailun jälkeen, kissa oli kyllä ihan kuutamolla!

Itse hullukissanainen on kuluttanut tämän päivän shoppaillen. Saldona jopa itseään yllättäviä asioita, kiitos WhiteTrashDiseasen Natan. Kyllä näistä blogeista vaan on hyötyä. Näin lauantai-illan huumassa uskaltautuu kysymään, että pitäisiköhän hullun kissanaisen laajentaa blogitarinointia ja esitellä jopa itsensäkin kuvien kera?

Hauskaa lauantai-iltaa kaikille! 
Täällä karvalapset on syötetty ja mies on pelaamassa (tai siis nyt jo saunomassa) joten voin tehdä mitä huvittaa, niimpä kuuntelen musiikkia ja nautin.

4 kommenttia:

  1. Hyvä Konsta! Onnea premiorioitumisesta! :) Kumpanakas päivänä K oli POROKkiin tulossa? Lauantaina olis iskän PR katkolla...

    VastaaPoista
  2. Oih. Me saatiin nyt eka serti premiorina eli yksi saataisiin vielä ottaa Suomessa ja ajattelin sen kanssa odottaa kunnes se mahdollinen ulkomaanreissu olisi lähempänä joten ei tultas POROKkiin. Pitäsköhän meidän kuitenkin lähteä sinne turisteina... ;) Iskä olis aika kiva nähdä!

    VastaaPoista
  3. Ei tuota Elliäkään halua rasittaa että sitä 9 vuotiaana tois ekaa kertaa kotikissoihin kisaamaan :D Vaikka kyllähän mä tiän, se voittas kaikki! *tihih* meidän kaunis neiti, ainakin "äidin" mielestä.

    VastaaPoista
  4. Konsta on niin kaunis ja upea, filmaattinen! Onnittelut! Tänä vuonna ei tullakaan POROKiin, kun ei ole kissaa tuotavaksi. Mutta ehkä joskus kuitenkin vielä..

    Kickeroo on meilläkin suosiossa, ainakin välillä. Ehkä siitä haihtuu yrtit ajan mittaan. Joskus se vielä kyllä saa kyytiä.

    VastaaPoista