sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Viikonloppu parhaassa A-luokan seurassa.

Vaikka vappua pukkaa päällensä niin meille tuli perjantaina JOULU! 

Ensinnäkin, saatiin parin vuoden odotuksen jälkeen Orifame kotipesästä Senja kylään. 

"Tämä mies kuuluu parhaaseen... A-ryhmään...
Vai pitäisikö sanoa O-ryhmä? O niin kuin Orifame."

Toisekseen. Senjan laukku piti sisällään kaikkea jännittävää tuliaista! Toki mukana tuli myös vieraan kissan tuoksua, jolle Konstan piti paikoin sähähtää. Elli nuuskaisi muutaman kerran, totesi tilanteen ja keskittyi tuliaisiin.


Mau name is Bond. James Bond.


Yleisön suosikeiksi tuliaisista nousi hienot kaulapannat. Konstasta tuli James Bond ja Ellistä rokkimimmi. 

Näissä kelpaa lähteä vaikka juhliin!


Elli oli hirmuisen hienon näköinen huivissaan. Huivi tosin riisuttiin aina uloslähtemisen yhteydessä. Senjalle luvattuja päästäisiä ja myyriä ei tällä kertaa tuotu portaalle, mutta hienosti kissat näyttivät kuinka luonnon helmassa asumisesta nauttivatkaan. Konstakin pääsi sunnuntain kunniaksi ensimmäiselle valjaslenkille tänä keväänä!


Ihan huippu mahtis paras juttu oli viikonlopun teemaan muutenkin soveltuva LOHIKÄRMES!


Konsta kantoi, kaatoi, paini ja tappoi minkä kerkesi. Lauantai-iltana kaupunkikierroksen ja eksoottisten ruokaelämysten jälkeen, sohvalle kokoonnuttiin katsomaan Hobitti dvd:n ekstroja. Mikäs siellä lopussa muukaan kuin lohikäärme!

Eksoottisista ruoista sen verran, että lauantaina päivällä nautittiin lounasta tanssii sushien kanssa tyyliin vaasalaisessa Magokoro ravintolassa ja illalla valmistettiin kotiversio intialaisen ravintolan mangokanasta. Vihreällä teellä maustettu olut toimi mainiosti lounaan kyytipoikana ja illalla lämmiteltiin takkatulen loimussa punaviinilasilliset kissojen lisäksi seurana.


Kaikki hauska se vaan loppuu aikanaan ja yhtäkkiä oli jo sunnuntai! Ei kiva, mieluusti olisi pidetty Senja täällä pidempäänkin. Lauantai-iltana tehtiin Ellin vihoittelevalle selällekin diagnoosia ja mieli rauhoittua kummasti, kun oli osaavaa ja ymmärtävää tukea seurana, Elli jatkakoon harjoituksia niin pysyy selkä vetreänä. 

Onneksi on muutenkin kaikkea kivaa tällä osastolla odotettavissa ja reilun kuukauden päästä mahdollisesti visiitti kotipesään tiedossa. Ehkä myös muitakin tuliaisia esitellään vielä jossain vaiheessa... Ruoat ja herkut varmasti jo siinä vaiheessa on syöty parempiin nassuihin.

Pysytään siis kuulolla! 

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Koiria Vaasasta!

Kyllä minä niin taas syrämmeni menetin... Nimittäin näille jaloille ja kauniille elämille. 


...ah...


...ja voih...


...ihastunut huokaus.


Mutta asiaan.

Meillä oli myös missio viikonlopun suhteen. "Appivanhemmet" (=ovat kokeiluasteella vielä, olleet rapiat 10 vuotta vasta) saapuivat seuraksi ja heillä oli tärkeä tehtävä. Edesmennyt berni on jättänyt ison talon tyhjän tuntuiseksi ja oli tarkoitus lähteä katsastamaan tulevaisuutta ajatellen pienempää koirarotua. Helpommin sanottu kuin tehty. Kuten yllä olevista kuvista näkee, itsekin katselin vain niitä hieman korkeampia malleja. Vertailuja, mittailuja ja tutustumista tehtiin ilman vahvistettua tulosta. Kun sunnuntaina lähtivät, pyysin ilmoittelemaan kun sopiva rotu on löytynyt. Saas nähdä koska sellainen löytyy....

Itse kotiin palatessani myhäilin itsekseni, sillä minä sen omani olen jo löytänyt...

~ kotikissa ja siamilainen ~

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Uusi jäsen kissamaiseen joukkoomme!

Tässä hän nyt on, uusin tulokas.


Kaveri aristaa vielä hieman joten parempaa kuvaa ei ole vielä tarjolla, mutta nyt on siis kevään odotus palkittu! Onnea minä. Kyseessä myöhästynyt 30-vuotislahja itselleni. 

Idea kuvaan tuli katsellesani Liisa Ihmemaassa uusinta versiota (joka on muuten erinomaisen hienosti tehty elokuva). Aloin miettiä millainen tämä salaperäinen hahmo onkaan, kyselin muiltakin mielipiteitä... Onko kyseessä hyvä vai paha? Tullessani lopputulokseen, että irvikissa on hieman mystinen, hyvin itsenäinen ja todella kissamainen hahmo, joka ilmestyy kun tarvit neuvoja tai johdatusta, totesin kyseessä olevan seuraavan tatuointini aihe. Siellä se nyt on!

Irvikissa liittyy siromman toverinsa joukkoon, joka on ilostuttanut ihoani jo muutaman vuoden.


Ja Ellin ja Konstan kaikki jo tuntevatkin. Tässä siis tämä kissamainen joukkoni!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Oltiinpas vaan talvilomalla!


Kuten maisemista huomaa, talvi oli vielä kovastikin päällänsä Pihtiputaalla kun saavuimme koko nelikko talviloman viettoon mökille.


Elli totesi nopeasti, että nämä on tuttuja nurkkia ja ulkoillakin voi jopa hieman.


Mutta ei toki liiaksi, sillä talvi tuntui tassuihin ehkä kylmemmältä kuin kotipuolessa, sen verran nopeaan sisälle haluttiin takaisin.



Viime vuoden vappupäivityksestä tuttu lampaan talja odotti taas mökillä. Se pelottava talja, jolle kumpikaan kissoista ei suosiolla mene. Tilanne ratkaistu! Kotoa viime hetkellä tarttui mukaan Konstan oma fleecehuopa (kiitos Senja!) ja sen päällä pystyi köllötellä ja lampaan talja vain mukavasti lämmitti sen alla. Elli oli silti vielä hieman epäluuloinen...


Vaikka eipä Elli paljoa nukkua malttanut. Kevättä rinnassa tai jotain... 


...vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti (pahoittelut pyllykuvasta, mutta ei tästä kevätsähikäisestä meinannut saada kuvaa sitten mistään kulmasta).


Eräs pilkkireissu toi mukanaan mökkiinkin tuliaisia.


Ahventa ihmeteltiin ja kosketeltiin.


Ja maisteltiin, joskin hieman omintakaisella tyylillä. Kuvan ahventa ei loppujen lopuksi vaurioitettu kissojen toimesta.


Pääsiäinen teki tulojaan ja palvelijat uhrautuivat syömään kindermunia ihan vain saadakseen Ellille leluja. Elli rakastaa keltaisia munapalleroita, niitä on kiva munia ja potkutella sekä syöksähdellä ympäri taloa niiden perässä.


Nyt tosin itse lelukin oli kovin mieluinen, ainoa joka otettiin kotiin mukaan leluvarastoa kasvattamaan. Auton perässä on syöksähdelty ja sitä on heitelty ja tapettu ihan tosissaan. Hauska auto.


Konstalle oli tietysti mukana oma suosikki, rattus. Tällä kertaa matkaan mukaan lähti Rattus Harmaa.


Pääsiäiseksi siirryttiin "mummoloimaan" Kaustiselle.


Ellille kun antaa pikkusormensa niin pian se istuu ja odottaa herkkuja ruokakaapissa... Neiti osasti taas pelata korttinsa oikein ja huomiota sateli.


Konsta paistatteli lähinnä pitkiä sääriään tutuksi tulleilla mustilla nahkasohvilla, jotka saivat iltaravien yhteydessä myös kurjia naarmuja. Onneksi keinoja niiden siistimiseksi ilmeisesti löytyi...


Ellikin testasi auringon lämmittämät sohvat.


Pääsiäispupujakin näkyi, noitia vähän vähemmän. Kuvan pupu munineen ja porkkanoineen säilyi vaurioittumattomana. 


Kotoisaan tapaan Konsta kotiutui saunaan myös Kaustisella... jälkilöylyt kelpasi molemmille kissoille.

Nyt on taas pari päivää oltu sorvin ääressä ja huhtikuulle on luvassa kovasti kivoja juttuja! Ensi viikolla ehkä kuulumisia tästä aiemmin lupaamastani kissamaisesta yllätyksestä...